Scroll Top

Ilves FS:n naisilla mahdollisuus varmistaa mestaruus

Ilves FS:llä on mahdollisuus varmistaa Naisten Futsal-Liigan mestaruus sunnuntain pelissä YIlvestä vastaan. Ilves tarvitsee vähintään tasapelin varmistaakseen futsalin Suomenmestaruuden. Ilves johtaa kuudella pisteellä pahinta uhkaajaansa GFT:tä, jolla on kaksi ottelua jäljellä.

Ilves FS on ollut todella kovassa ja tasaisessa vireessä läpi kauden. Ilves on voittanut pelaamistaan 13 ottelusta 12 ja yksi ottelu on päättynyt tasan. Ilveksen maalieroa on myös ihailtava; 84 tehtyä maalia ja vain 20 päästettyä, mikä on vain 1.5 maalia per ottelu. Sarjakakkosen GFT:n Ilves on voittanut kahdesti ja ainoa tasapeli on tullut sarjakolmosta ACE:a vastaan.

Sunnuntaina Ilves kohtaa sarjan hännillä olevan YIlveksen. Pirkanmaan paikallistaistosta on kuitenkin odotettavissa tiukempi kuin mitä sarjasijoitukset antavat odottaa. Panoksena oleva mahdollisuus varmistaa Suomenmestaruus vaikuttanee myös pelin kulkuun. Sarjan hännillä oleva YIlves on ennakkotietojen mukaan luvannut tehdä kaikkensa, jotta maalinteko olisi Ilvekselle mahdollisimman vaikeaa. YIlves tarvitsisi kipeästi myös lisäpisteitä sarjasijoituksensa parantamiseksi. Paikallisottelusta tulee varmasti hyvätasoinen taistelu, jossa molemmat pelaavat voitosta.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Ilves pääsi ottelun alussa 2-0 johtoon, mutta sen jälkeen ottelu pysyi maalittomana pitkään. Ottelu repesi vasta viimeisen kolmen minuutin aikana, jolloin Ilves osui viidesti ja loppulukemiksi kirjattiin 8-0 (2-0). Ottelussa hattutempun teki Jenni Häkli ja yhden osuman Liisa Kuuloja, jotka molemmat pelasivat vielä viime kaudella YIlveksen paidassa.

YIlves – Ilves FS
Sunnuntaina 8.2. klo 15:00
Ylöjärven Urheilutalo

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.