Ilkka Herola parhaana suomalaisena seitsemäs yhdistetyn kesä-GP:llä – Karhumaalle kesä-GP-debyytti
llkka Herola oli vahvin suomalainen yhdistetyn kesä-GP:n Oberwiesenthalin toisessa osakilpailussa. Kymmenentenä hiihto-osuudelle startannut Herola paranteli asemiaan hiihto-osuudella ja oli kilpailun seitsemäs. Kesä-GP:n pisteille pääsi myös Arttu Mäkiaho, joka nousi rullahiihtoradalla huimat 11 sijaa, ollen lopulta kilpailun 18:s.
Leevi Mutru oli kilpailun 37:s, Atte Korhonen 39:s ja kesä-GP:ssä debytoinut Wille Karhumaa 43:s.
Eilen mäkiosuudella vahvasti esiintynyt Herola jatkoi hyviä otteitaan myös tänään.
”Mäessä ei nyt ihan mikään paras hyppy, mutta kokonaisuudessa aika hyvällä tasolla. Ei kymmenen joukosta lähtemiset ole ollut ihan arkipäivää”, toteaa Herola.
Hiihto-osuudella Herola lähti ahnaasti ajamaan kärkeä kiinni.
”Vähän joutui hiihto-osuudella tekemään liikaa hommia ja pari peesailijaa pääsi kuittaamaan. Yritin loppuun asti hiihtää podium-porukkaa kiinni ja tällä kertaa en ihan siihen pystynyt”, kertaa Herola.
Arttu Mäkiaho paransi mäkiosuuttaan eilisestä. Urheilija koki eilisen parisprintin vielä painavan jaloissa, mutta onnistui siitä huolimatta nousemaan hiihto-osuudella 11 sijaa.”Hitusen järkevämpää tekemistä kuin eilen. On ollut vaikeuksia laskuasennon kanssa, nyt sain jonkinlaisen järjen kisakierrokselle. Tietää, mitä lähtee tekemään Villachissa. Ei kaukaa hae se hyvä hyppy sieltä. Ei vielä täällä napsunut kohilleen. Hiihtäminen kohtuu hyvää, vähän painoi eilinen vielä jaloissa. Oli alusta lähtien aika pahan tuntuista, limitillä teistelemista koko kisan ajan”, kertaa Mäkihaho.
Kilpailussa nähtiin myös suomalaisittain kesä-GP-debyytti, kun 18-vuotias Wille Karhumaa kilpaili kesäsarjassa ensimmäistä kertaa. Katseet ovat jo tulevissa kesä-GP-kilpailuissa.
”Mäkisosuus meni vähän yliyrittämisen ja jännityksen piikkiin. Ei oikein tahtonut hiihtoradallakaan irrota, oli tahmeeta ja vaikeeta. Kokemuksena tietenkin ihan huikea ja siistiä päästä kisaamaan täällä. Tästä lähdetään parantamaa Villachilla ja Oberstdorfissa”, kommentoi Karhumaa.
Yhdistetyn kesä-GP jatkuu Villachin osakilpailulla heti alkuviikosta. Tiistaina Villachissa hypätään varakilpailu ja keskiviikkona kilpailuohjelmassa on jälleen henkilökohtainen kilpailu.