Miesten A-maajoukkueen päävalmentaja avoimeen hakuun
Suomen Palloliiton liittohallitus päätti tiistaina 16.6.2015, että Suomen A-maajoukkueen päävalmentajan paikka avataan avoimeen kansalliseen ja kansainväliseen hakuun. Avoin haku käynnistyy heti juhannuksen jälkeen ja päättyy 3. elokuuta 2015. Hakemukset käsitellään elokuun alussa ja päätös pyritään tekemään elokuun puoliväliin mennessä.
Päävalmentajaa haetaan 2-4 vuodeksi. Mikäli tuleva päävalmentaja voi ottaa tehtävän vastaan vasta kuluvien EM-karsintojen jälkeen, A-maajoukkueen päävalmentajan tehtävän hoitaa joku tai jotkut jo Palloliiton palveluksessa olevista henkilöistä sisäisen toimenkuvan lisäyksen kautta.
– Tämän prosessin kautta saamme perinpohjaisen kuvan valmentajamarkkinoista niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Avoin haku on hyvä ratkaisu myös siksi, että tätä kautta saamme listan valmentajista, jotka intohimoisesti haluavat valmentaa Huuhkajia. Uskon, että tulemme saamaan hyvin mielenkiintoisen ja laadukkaan hakijalistan, sanoo Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja.