HJK on pudonnut Eurooppa-liigasta. Se kohtasi tänään Telia 5G-areenalla Riga FC:n ja ottelu päättyi 2–2. Riga eteni vierasmaalisäännöllä jatkoon yhteismaalein 3–3.
HJK:lla oli täysi mahdollisuus voittoon johtaen ottelua kaksi kertaa, mutta Riga tuli molemmilla kerroilla tasoihin.
HJK:n ensimmäinen maali syntyi, kun Riku Riski murtautui vasemmalta puolelta rangaistusalueelle. Riski kaadettiin ja pallo vietiin pilkulle. Maalivahti Roberts Ozols torjui Rafinhan surkean yrityksen, mutta Petteri Forsell laukoi reboundin verkkoon ja HJK:n johtoon.
Riga hallitsi toista puoliaikaa ja tunnin pelin kohdalla vieraiden Debelko pääsi viimeistelemään tasoitusmaalin vapaapotkun jälkitilanteesta.
Tim Väyrynen puski Forsellin kulmapotkusta HJK:n uudelleen johtoon 69’ minuutilla.
Debelko iski kuitenkin Maksim Rudakovin sylkemästä paluupallosta riikalaisille toisen vierasmaalin ja tasoitti tilanteeksi 2–2.
Viimeisen kymmenminuuttisen aikana HJK ei pystynyt luomaan juurikaan vaarallisia maalipaikkoja ja jäi ilman tarvitsemaansa voittomaalia.
HJK:n europelit päättyivät tähän.