Suomen Cup jatkuu Rovaniemellä – Heikki Korpela hakee jatkoa hyvin käynnistyneelle kaudelleen
Suomen Cup jatkuu viikonvaihteessa Rovaniemellä, jossa osa urheilijoista avaa kilpailukautensa. Matkoina Ounasvaaralla on tällä kertaa lauantaina naisten 10 ja miesten 13,2 kilometriä perinteisellä sekä sunnuntaina perinteisellä sprintti.
Yksi kautensa jo mallikkaasti avanneista on Heikki Korpela, joka hakee hyvälle alulleen samanmoista jatkoa. Korpela hiihti Vuokatissa vapaan sprintissä kolmanneksi ja hiihti Pyhäjärven Pohdin väreissä viestissä toiseksi.
– Meni niin kuin ajattelinkin, että voisi mennä, Korpela sanoi.
Korpelalle hyvä avausviikonloppu ei tullut yllätyksenä, sillä hänellä on takanaan onnistunut harjoituskausi.
– Terveenä olen saanut harjoitella eikä mitään ongelmia ole ollut. Tänä vuonna en mitään merkittäviä uusia kokeiluja ole lähtenyt tekemään. Olen pyrkinyt siihen, että olisin alkukaudesta valmiimpi hiihtämään kovaa, sitä olen tavoitellut, mutten sen kustannuksella, ettei loppukaudesta riittäisi pohjat. Vuokatti näytti, että hiihtäminen on valmiimpaa kuin ennen tähän aikaan, Korpela sanoi.
Viimeiset kolme harjoituskautta Korpelalla ovat olleet todella onnistuneita kokonaisuutena, mutta nyt erityisesti syksy on sujunut aiempia vuosia paremmin.
– Kokemus on tuonut syksyyn varmuutta, uskallan levätä oikeaan aikaan.
Rovaniemen perinteisen kilpailuja hän odottaa positiivisella mielellä.
– Vuokatti antoi vähän osviittaa, mutta mielenkiintoista nähdä. Kun perinteisellä on henkilökohtaiset matkat, saa itsellekin vähän lisäinformaatiota. Uskoisin, että tilanne alkaa tällä hetkellä olemaan aika tasan normaalimatkan ja sprintin suhteen. Normaalimatkalla pitäisi olla valmius hiihtää lujaa. Aikaisemmin olen ollut vahvempi yhteislähdöissä, mutta nyt olen pyrkinyt kesällä tekemään töitä sen eteen, että oppisin väliaikalähtöjä hiihtämään yhtä vahvasti enkä tarvitsisi toisten vetoapua. Nyt on ensimmäinen etappi siitä, miten se projekti on mennyt. Se on mielenkiintoinen nähdä, Korpela sanoo.