Veikkausliigakauteen 2017 valmistautuva HIFK on tehnyt pelaajasopimukset viiden Suomen nuorten maajoukkueissa esiintyneen pelaajan kanssa.
Uusina pelaajina HIFK:n joukkueeseen liittyvät Eero Hyökyvirta, Antti Ulmanen, Kristian Heinolainen, Nikolas Saira ja Tommi Jyry. Ulmasen, Jyryn ja Sairan pelaajasopimukset ovat kaksivuotisia ja Heinolaisen, sekä Hyökyvirran yksivuotisia.
– Kyse on poikkeuksellisen taitavista nuorista lupauksista. Kaikki pelaajista ovat urallaan siinä vaiheessa, että heidän täytyy ehdottomasti saada pelata miesten sarjoissa. Olemme tällä hetkellä ainoa seura, joka tarjoaa Veikkausliigan lisäksi mahdollisuuden pelata A-junioreiden SM-sarjaa sekä Ykköstä, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.
Kaikki viisi pelaajaa ovat 17-vuotiaita eli he voivat ikänsä puolesta edustaa myös HIFK:n A-junioreita, jotka osallistuvat jälleen tänäkin vuonna SM-karsintaan.
– Näillä pelaajilla on valtava potentiaali ja he ovat pelanneet poikamaajoukkueissa. Tavoitteena on löytää jokaiselle omaa tasoa vastaava sarja. Aluksi katsotaan miten poikien eväät riittävät liigatasolle asti. He tulevat varmasti pelaamaan myös yhteistyöseura Gnistanin ja A-junioreiden kanssa. Kaikki heistä ovat mielenkiintoisia pelaajatyyppejä omissa pelirooleissaan. Jokainen tulee kuitenkin saamaan mahdollisuutensa liigajoukkueen kanssa, Muurinen sanoo.
”Ovat edelleen ikäluokkansa potentiaalisimpia pelaajia”
HIFK:n valmentaja Mikko Eskelinen on valmentanut Nikolas Sairaa lukuun ottamatta kaikkia pelaajia neljän kauden ajan juniorivuosina.
– Väitän, että meillä on tällä hetkellä Suomen paras pelaajapolun yläpää, eli A:sta eteenpäin. On mahtavaa, että he ovat valinneet juuri HIFK:n. Koska joukkueemme on täysin kotimainen, se antaa pelaajille uskoa, että he voivat tehdä läpimurron liigassa paremmin kuin muualla. On aivan mahdollista, että joku heistä voi ”breikata” jo tällä kaudella, mutta emme odota sitä vielä tänä vuonna. Kyseessä on pidemmän tähtäimen projekti, Eskelinen kertoo.
– Olen valmentanut pelaajia jo 12-vuotiaina ja tunnistanut jo silloin heidän potentiaalinsa, joka on Suomen mittapuulla valtava. He ovat edelleen ikäluokkansa potentiaalisimpia pelaajia. Nyt he ovat pelaajina edenneet siihen pisteeseen, että potentiaali täytyy käyttää hyväksi, Eskelinen sanoo.
HIFK:n A-juniorit sijoittuivat viime kaudella SM-sarjassa neljänneksi. A-poikien Suomen mestaruus on ratkaistu koko kauden kestävänä yhtenäisenä sarjana vuodesta 1982 ja HIFK oli viime kaudella mukana ensimmäistä kertaa. Neljäs sija on puolestaan HIFK A-junioreiden paras saavutus sitten vuoden 1977, jolloin tuloksena oli niin ikään neljäs sija.
– Teemu Kankkusen valmentama A-juniorijoukkueemme on yksi Suomen laadukkaimpia ja sen toiminta on varmasti koko maassa mitattuna kärkipäätä. Lisäksi HIFK:n farmijoukkueena on Gnistan, joka pelaa Ykköstä. Ykkönen on laadukas sarja ja sieltä on selkeästi helpompi hypätä liigapeleihin kuin esimerkiksi Kakkosesta, Eskelinen sanoo.