Scroll Top

Helenius kohtaa Duhaupauksen!

Helenius

Suomen nyrkkeilyässä Robert Helenius kohtaa ylihuomenna lauantaina Helsingin Hartwall Arenalla ranskalaisen Johann Duhaupaksen. Suurimmasta osasta Heleniuksen otteluista sanotaan niiden olevan kovemmista kovimpia mutta tällä kertaa fraasi todella pitää paikkansa. 195-senttinen ranskalainen on otellut ammattilaisurallaan 36 ottelua, joista hän on kukistanut 33. Viime syksynä hän pääsi iskemään WBC-liiton MM-vyöstä, mutta hävisi armottoman kovalle tyrmäyskoneelle Deontay Wilderille 11:nnessä erässä kehätuomarin keskeytyksellä. Duhaupasin meriittilistalta löytyy muun muassa Ranskan mestaruus ja EU-mestaruustittelit vuosilta 2013 ja 2014. Viimeisimmässä ottelussaan helmikuun alussa Duhaupas otti pistevoiton kovasta brasialaisnyrkkeilijästä.

Duhaupaus

Torstaina ottelijat järjestivät avoimet harjoitukset. Ensin ranskalainen tyytyi hyppynaruun ja varjonyrkkeilyyn kun Helenius veti täyden treenin. Molemmat ottelijat olivat tyyniä kuin kesäöinen järvi ja uhot oli tiessään. Nyrkkeilystä tuttua yliegoa ei nähty kummallakaan vaan herrat kunnioittivat selkeästi vastustajaansa.

 

En mieti tulevaisuutta tai seuraavaa vastustajaa. Keskityn tällä hetkellä tähän otteluun ja sen jälkeen mietiään mitä seuraavaksi. Luonnollisesti olen seurannut Heleniuksen otteluita ja hänen ehdottomasti paras aseensa on oikea suora, jonka ei saa antaa tulla perille. Heleniuksen suurin murhe on hänen pitkä taukonsa kehästä, joka taannoin oli. Se tekee myrkkyä nyrkkeilijälle, sanoi kuka mitä tahansa. Pidän Heleniusta yhtenä neljästä oikeasti kovasta nyrkkeilijästä, jotka olen kohdannut, ranskalainen tuumi.

 

Helenius tuli tilaisuuteen suoraan Pajulahdesta, missä hän on ollut eristyksissä viimeiset neljä viikkoa. Kyseessä on yksi Heleniuksen uran kovimmista treenijaksoista ja takana on yli 100 erää sparria ja yli 100 erää pistehanskoja. Sunnuntait olivat ainoita vapaapäiviä.

 

Jätin perheen tietoisesti kotiin leiriltä, että saan keskittyä vaan otteluun. Tottakai ikävä on välillä ollut kova ja perhe ei tule edes katsomaan ottelua vaan näen heidät vasta sunnuntaina kun palaan kotiin Ahvenanmaalle, Helenius kertoi. Välillä on päiviä, että motivaatio on todella vaikea löytää kuten jokaisessa ammatissa.

 

Helenius vaikutti todella hyvin valmistautuneelta. Pistehanskat ja säkki saivat todella kyytiä ja kankeajalkaiseksi väitetty Helenius liikkui kuin Mohammed Ali konsanaan. Heleniuksesta huokui selkeästi, että lauantaina kehässä ei ole vastassa mikään sparrivastustaja vaan oikeasti todella kova nyrkkeilijä; Heleniuksen sanoin hänen uransa kovin. Lauantaina katkolla olevaan EM-otteluun Helenius kertoi lähtevänsä tarkkailemaan ja toivoi saavansa ottelun hallintaansa. Torstain perusteella se tulee olemaan vaikeaa, todella vaikeaa. 100% timmissä kunnossa oleva ranskalainen tulee liikkumaan vikkelästi ja hänen lyöntinsä tulevat olemaan todella painavia.

Helenius

Nyrkkeilyn heikkous on liittojen suuri määrä, joka on 78. Tällä kertaa kyseessä on Euroopan Mestaruuden ohella WBC Silver-liiton maailmanmestaruus.

 

En ota kantaa liittojen määrään, Helenius kommentoi.

 

Helenius koputti puuta ja kertoi olevansa täysin terve. Aikaisemmin temppuillut peukalovamma pidettiin kurissa päivittäisellä hyvällä teippauksella.

Kysyttäessä rituaaleista Helenius sanoi, että hänellä ei ole sellaisia ja hän pyrkii välttämään niitä viimeiseen saakka. Kun rituaaleista yksi pettää, koko paletti menee hajalle.

Geemediankin paljon esille nostama urheilupsykologia puhutti myös Heleniusta.

 

En käytä urheilupsykologia vaan pärjään yksin. Olen muutaman kerran jutellut psykologin kanssa ja kokemus olo pelkästään positiivinen. Mielestäni mentaalipuolen huoltaminen on äärettömän tärkeää mutta ilmeisesti luonteeseeni kuuluu, että saan pidettyä pään kasassa omilla keinoilla. Ja on pakko myöntää, että olen niin laiska, etten ole jaksanut mennä psykologin puheille, iloinen Helenius naurahtaa.

 

Lauantaina luvassa on yhdeksän ottelua, joista ensimmäinen alkaa 18:25 ja itse pääottelu aikaisintaan kello 23:00. Heleniuksen sanoin, kaikki paikalle kannustamaan hänet voittoon!

image

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.