Scroll Top

Harri Forsten palaa Viikinkeihin

Keskushyökkääjä Harri Forsten, 33, tekee paluun Salibandyliigaan ja pukee ylleen Viikinki-paidan yhden välivuoden jälkeen. Siviilipuolen kiireiden ja vuoden huilailun jälkeen Forsten on jälleen valmis täysipainotteiseen harjoitteluun joukkueen kanssa.

– Kyllä tässä on jo pidemmän aikaa vähän poltellut paluu liigakentille. Kai se suurin syy paluulle on se, että kaipaan niitä fiiliksiä mitä on aikasemmin saanut kokea SSV:n kanssa, kertoo Forsten itse syistään paluuseen.

Pelimies on aina pelimies, eikä polte poistu niin vain.

– Erittäin innostunein mielin tulen takaisin pelikentille. En muista olenko ollut näin täpinöissä ollu aikaisemmin sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kuin nyt. Vähän samanlaiset ovat fiilikset kuin silloin aikanaan, kun Kurren kanssa ensimmäisen miesten edustusjoukkueen sopimus tehtiin. Valmiuksien paluuseen pitäisi olla hyvät. Kuntoa on pidetty yllä ja kyllä henkilökohtaiset odotukset sekä itseä, että joukkuetta kohtaan ovat korkealla. Nälkää on kasvatettu katsomosta käsin nyt vuoden verran ja olen varma että se tulee näkymään myös kentällä

– Harri on todella tärkeä vahvistus meille, myös senkin takia että meillä oli viime kaudella selkeä pula senttereistä. Hän on varmasti edelleen Suomen parhaita senttereitä ja hän on loistava kahden suunnan pelaaja sekä pistemies. Arvostan häntä todella paljon sekä pelaajana, että ihmisenä, kertoo ilahtunut manageri Kurre Westerlund.

Herrasmiehenä tunnetun Forstenin vahvuutena tunnetaan monipuolisuus. Loputon kunto auttaa oman pään puolustamisessa ja hyvä pelisilmä hyökkäysten lopettamisessa. Forstenista on monesti sanottu, että hän tekee kenttäkavereistaan parempia omalla panoksellaan. Siitä kertovat myös miehen mittavat ansiot.

Urallaan Forsten on voittanut jo urallaan lähes kaiken. Saavutuksiin kuuluvat muun muassa kaksi maailmanmestaruutta, seitsemän Suomen mestaruutta, EuroFloorball ja Champions Cupin voitot sekä neljä Suomen Cupin voittoa. Runkosarjassa 305 ottelussa tehoja on kertynyt 184+222=406, mikä oikeuttaa kaikkien aikojen tehopisteissä 18. sijalle. Pudotuspeleissä Forsten on ollut myös tehokas ja 117 ottelussa on mies lyönyt tehot 68+87=155, mikä on liigan kaikkien aikojen toiseksi korkein teholuku. Maaotteluita on kertynyt yhteensä47, joissa pisteitä on syntynyt 24+26=50.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.