Happee teki tänä iltana Salibandyliigan historiaa kaataessaan kotonaan jumbo M-Teamin 17-0. Voitto on pääsarjan kaikkien aikojen suurin.
Ennen tätä olivat suurimmat voitot tulleet 16 maalin erolla, kun SSV oli kaatanut 2007 vieraissa Pirkat sekä HIFK:n molemmat 17-1.
Tämän illan ottelussa M-Team sinnitteli ilman takaiskua seitsemän minuuttia ja 50 sekuntia, minkä jälkeen oma verkko alkoi pölistä. Eilen SalBa-voitossa tehot 5+3 kirjauttanut maailmanmestari Peter Kotilainen tyytyi tänään viiteen maaliin ja yhteen maalisyöttöön. Puolustaja Otto Tikka kokosi 2+2, ja maalinsa piti puhtaana 15 kertaa torjunut Miro Tuomala.
Espoossa sarjakolmonen SPV varmisteli kolmossijaansa kaatamalla isäntäjoukkue Westend Indiansin 4-3. Peliveljet karkasi 4-1-johtoon, jonka Indians kykeni kuromaan vain yhden maalin eroksi.
Oulussa EräViikingeille riitti väkivahva puolikas peli 9-5-voittoon OLS:sta. Helsinkiläiset johtivat ottelun puolivälissä 7-0, minkä jälkeen OLS kavensi neljästi peräkkäin. Miko Kailialan ja Janne Hyvösen maalit kolmannessa erässä riittivät kuitenkin varmistamaan helsinkiläisten voiton.
Classic johtaa nyt liigaa yhden pisteen erolla ottelun vähemmän pelanneeseen EräViikinkeihin. Hännillä suoran putoajan paikalla kituva M-Team on jäänyt LASB:sta kolme pistettä, kun sillä on pelaamatta neljä ottelua.
Salibandyliiga jatkuu keskiviikkona Tampereella ottelulla Classic – Nokian KrP.