Thainyrkkeilyn MM-kisat alkavat Bangkokissa viikon päästä ja Suomesta kisoihin matkaa yhdeksän urheilijaa. Yksi urheilija, joka kisoihin matkaa, on Combat Academy of Finlandin Riikka Järvenpää. Riikka osallistuu treeneissään muun muassa Combat Academyn avoimiin harjoituksiin mutta hänen valmentajanaan toimii valmennuskoulutuksen saanut Jarno Laitinen.
Kilpailut ovat lajin synnyinmaassa kuin festarit ja itse kisojen lisäksi paikan päällä on jos jonkunlaista tapahtumaa. Mikäli olet Bangkokissa ja urheilu kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä.
Mutta se siitä. Nyt puheenvuoro Riikka Järvenpäälle olkaa hyvät!
Moikka Riikka! Miten kesäsi on kulunut thainyrkkeilyn osalta, oletko malttanut pitää treeneistä ollenkaan lomaa?
Moi! Kesä on mennyt oikein hyvin ja treenit suunnitellusti. Nyt on pitkä treenikausi takana ja pidän treenilomaa vasta MM-kisojen jälkeen.
MM-kisat häämöttävät alkavaksi viikon päästä lajin synnyimaassa Thaimaassa. Millä mietteillä lähdet kisoihin?
Fiilis on hyvä ja olen innoissani kisoista. Palaan pitkästä aikaa painoluokkaan -63,5 kg. Viime kerta oli itse asiassa myös Bangkokissa, vuonna 2015.
Kyseessä lienee urasi kannalta todella tärkeät kisat. Onko treenisi eronnut mitenkään esimerkiksi verrattuna viime EM-kisoihin valmistautumisen suhteen?
On tärkeät kisat. Vuoden päätavoitteet ovat nämä MM-kisat ja marraskuussa olevat EM-kisat. Nyt on saanut tehdä rauhassa pitkän treenijakson näihin kisoihin. Viime vuoden EM-kisat oli hyvin pian MM-kisojen jälkeen, mikä ei ole ihan optimaalista.
Mikä on oma henkilökohtainen tavoitteesi kisoihin?
Lähden aina tavoittelemaan kultaa. Lisäksi tavoitteeni on saada matseissa toteutettua harjoiteltuja asioita.
Luokassasi ottelee lisäksesi 13 naista. Keitä pidät pahimpina vastustajinasi etukäteen?
En tiedä kaikkia sarjan naisia mutta taso on kova. Ainakin Australian Zoe Putorak on erittäin hyvä. Hänelle hävisin viime MM-kisoissa ja odotan nyt innolla revanssia.
Geemedian haastattelema Suomen Muaythai-liiton varapuheenjohtaja Hannu Vappula ilmoitti Suomen viralliseksi mitallitavoitteeksi kisoihin neljä mitalia. Yhdytkö Hannun mielipiteeseen?
Se on mielestäni ihan saavutettava tavoite. Mielummin tietenkin enemmänkin mitaleja Suomelle.
Ei muuta Riikka kuin kiitos haastattelustasi ja tsemppiä kisoihin!
Kiitos! 😊