Scroll Top

Fudisvihje keskelle kirkasta päivää Intian Hero Cupiin

Suomalaisille ehkä hiukan oudompi Hero Cup Intiasta jatkuu tänään välierillä. Geeltä ei jää mikään huomaamatta niin toisessa välieräparissa on mielenkiintoisia seikkoja, joihin pureudutaan. Kertoimet ovat vielä kohtalaiset stabiilit, mutta kun Pinnacle ja 188 herää Atlantin takana niin East Bengal lähtee syöksyyn vuoren varmuudella. 

FC Goa pelasi kenraalin 12.4 Jamshedpur FC:tä vastaan ja ottelussa nähtiin yleisemmin historian Colosseumilta tuttu gladiaattorien taisto eli tappelu. Goan pelaajat munasivat suurella sydämellä ottelun, jossa olivat suvereeneja. Joukkue voitti matsin 1-5 mutta silti kentällä kehkeytyi joukkutappelu, josta lähti pelaajia suihkuun roppakaupalla. Mukana rytinässä oli Goan neljä tärkeintä pelaajaa, jotka huilaavat tänään kauden yhdessä tärkeimmistä peleistä. Poissa pelistä on Brandon Fernandes, Hugo Boumous, Bruno Pinheiro ja Sergio Juste. Kyseessä on Goan tärkeimmät hankinnat ja heidät korvaa Goan omat junnut eli vaikutus on merkittävä. 

Lisäksi Goan miehistöstä puuttuu 4 loukkaantumisesta kärsivää pelaajaa, joten kokonaisuutena Goasta paikan päälle matkustaa 14 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia.

Lähdetään hakemaan East Bengalin kotivoittoa.

INTIA, HERO SUPER CUP, VÄLIERÄT

East Bengal -FC Goa
Kello 13:30

East Bengal @ 2.15 888Sports

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.