Scroll Top

FBC Loistolle ensimmäinen kiinnitys paikkaan puolivälierissä

Salibandy3

Naisten A-lohkossa seitsemänneksi sijoittunut FBC Loisto otti askeleen kohti puolivälieriä kaatamalla kotonaan B-lohkon kakkosen O2-Jyväskylän maalein 7-2. Paikka kahdeksan joukossa aukeaa kahdella voitolla, ja joukkueet kohtaavat toisen kerran lauantaina Jyväskylässä.

O2-Jyväskylä vei ottelun avauserän 2-1, ja etumatka kesti myös toisen, jossa ”Ampparit” pitivät kotijoukkueen tehokkaasti poissa avoimista maalipaikoista. Kolmannen alussa Loiston ketsuppipullo pärskähti kuitenkin kunnolla auki, kun ensin osui Maija Väätäjä jo 16 sekunnin kohdalla. Pian erän puoliväliin jälkeen Noora Isomäki, Pipsa Eko kahdesti, Emma Vähäkangas ja Milla Granlund olivat pommittaneet lukemiksi jo 7-2.

Pudotuspelikarsinnan toinen pari SaiPa–Koovee aloittaa oman sarjansa perjantaina Lappeenrannassa.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.