HJK:n Eurotaival starttaa tiistaina Mestareiden liiga-ottelulla, kun vieraaksi saapuu Färsaarten mestari HB Tórshavn. HJK lähtee otteluun hyvillä mielin, sillä alla on voitto paikallisvastustaja HIFK:sta. Derbyssä HJK esitti vahvoja otteita ja sen maaleista vastasivat tänäänkin kokoonpanossa nähtävät Kaan Kairinen ja Sebastian Dahlström.
Viime kaudella Klubi avasi taipaleensa Mestarien liigan karsintojen ensimmäisellä kierroksella voitolla, kun Víkingur Gøta kaatui yhteismaalein 5-2. Seuraavalla kierroksella valkovenäläinen BATE Borisov oli niukasti parempi lukemin 1-2 ja Eurooppa liigan puolella taival katkesi slovenialaisen Olimpija Ljubljanan käsittelyssä maalein 1-7.
HJK pääsee illan otteluun lähes ehjällä miehistöllä. Kokoonpanosta puuttuvat edelleen Harmeet Singh ja Joonas Vahtera.
HB Tórshavn on kotimaansa menestynein seura. Viime kaudella se palasi mestariksi neljän vuoden tauon jälkeen ja seuran palkintokaapista löytyy 26 cup-voiton lisäksi nyt 23 mestaruutta.
Kuluva kausi on lähtenyt HB:ltä ailahtelevaisesti käyntiin. Joukkue on 15 ottelun jälkeen vasta sarjataulukon viidennellä sijalla.
Maalinteossa färseerelaiset on todella kovassa vireessä, sillä se on tehnyt saaren pääsarjassa 38 maalia. Joukkueen paras maalintekijä on kymmenen maalia tehnyt Adrian Justinussen. Klubin on syytä olla lisäksi varuillaan kahdeksan maalia iskeneen Ári Mohr Olsenin kanssa. Kaiken kaikkiaan joukkueen maalinteossa on onnistunut yhteensä kymmenen eri pelaajaa.
HB lähtee Klubia vastaan neljän voiton putkessa. Joukkue on tehnyt kyseisissä otteluissa yhteensä 19 maalia, joista jo aikaisemmin esille nostettu Adrian Justinussen on tehnyt neljä.
Kaiken kaikkiaan färseerelaiset ovat valovuoden suomalaista jalkapalloa perässä, mikä on sinällään harvinaista. HJK lähtee otteluun suurena ennakkosuosikkina, mutta henkseleitä paukutellen peliin on turha lähteä. Gee veikkaa, että molemmat joukkueet onnistuvat maalinteossa ja maaleja nähdään vähintään kolme. Tämä betsaajille tiedoksi.
Ottelu alkaa Telia 5G Areenalla kello 19:00.