HJK jatkaa tänään urakkaansa Eurooppa-liigan karsinnoissa, kun se kohtaa kolmannen karsintakierroksen toisessa osaottelussa latvialaisen Riga FC:n. Klubi lähtee otteluun hyvistä asemista, sillä se sai raavittua vieraista 1-1 tasapelin, joten sille riittää jatkopaikkaan maaliton tasapeli, mutta sitä HJK:n leirissä tuskin lähdetään ensisijaisesti hakemaan. Jatkopaikka olisi helsinkiläisseuralle todella tärkeä siinäkin mielessä, että juuri tämä kolmas karsintakierros on osoittautunut seuralle hankalaksi, sillä joukkue on tippunut viime vuosina kahdesti jatkosta juuri tässä vaiheessa karsintaa ja kesällä 2017 lähtö tuli jo toisella karsintakierroksella. Edellisen kerran HJK pelasi Eurooppa-liigan playoff-vaiheessa vuonna 2016. Tuolloin venäläisseura Krasnodar oli kuitenkin selvästi parempi ja paineli tuosta parista jatkoon yhteismaalein 5-1. Mikäli HJK saavuttaisi illan otteluparista jatkopaikan, toisi se myös seuran kassavirtaan ison tukun euroja. Mikäli joukkue yltää seuraavalle karsintakierrokselle tulee siellä vastaan tanskalainen FC Kööpenhamina, jonka HJK kohtasi muun muassa Eurooppa liigan lohkovaiheessa syksyllä 2014.
Ennakkoasetelmat illan otteluun
HJK
HJK pelasi hyvän ottelun Latviassa ja varsinkin Tim Väyrysen tekemä vierasmaali voi osoittautua tässä otteluparissa vielä kullan arvoiseksi. Toki ottelusta jäi myös hieman hampaankoloon, sillä Riga pääsi tasoittamaan vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua, joten vierasvoitto oli otettavissa. Joka tapauksessa HJK:lla on pitkästä aikaa europelissä se tilanne ettei joukkueen tarvitse lähteä painetila niskassaaan hakemaan maalia ja sitä kautta avaamaan omaa pakkaansa vaan nyt se kyseinen painetila on vierailija Rigalla. Vieraat joutuvat hakemaan vähintäänkin sitä yhtä vierasmaalia ja mitä pidemmälle kamppailu pysyisi esimerkiksi 0-0 lukemissa, joutuisi latvialaiset avaamaan omaa peliään, joka taas avaisi HJK:lle loistavia vastahyökkäyspaikkoja.
Klubi on viime aikoina vahvistanut rivejään ja varsinkin Petteri Forsellin saaminen joukkueeseen on ainakin muutaman ensimmäisen pelin perusteella osoittautunut hyväksi hankinnaksi. HJK oli tulessa edellisen kerran lauantaina, kun se kylvetti kotona FC Lahtea murskaavin 4-0 lukemin. Tuossa ottelussa juuri Forsell oli elementissään tehden yhden maailman-luokan maalin ja syöttäen vielä toisen. Kokkolasta lähtöisin olevan Forsellin panos tulee olemaan illan ottelussa iso, sillä vaikka mies pystyy tekemään maaleja niin hän pystyy myös rytmittämään hyvin peliä. Mikä tärkeintä, Forsell on hyvä luomaan paikkoja myös muille, joten hänen syöttönsä kärjessä pelaavalla Riku Riskille ovat todella tärkeitä, koska niistä voi avautua joukkueelle tärkeitä maalipaikkoja. Vielä ei ole tietoa millä kokoonpanolla joukkue otteluun lähteen, mutta voisi kuvitella, että Riskin ohelle hyökkäyksessä pelaisi otteitaan koko ajan parantanut Tim Väyrynen.
Vaikka hyökkäyspelaaminen uusilla vahvistuksilla onkin parantunut niin tänään joukkueen ehdoton motto on puolustaa kärsivällisesti, sillä joukkueella ei ole mihinkään kiire, koska mikäli vain oma maali pysyy puhtaana on jatkopaikka joukkueelle varma. Gee uskoo, että Toni Koskela haluaa joukkueen ottavan aloitteet kotikentällä itselleen ja pitävän näin palloa enemmän hallussaan kuin vastustaja Riga. Niin kauan kuin pallo on HJK:n hallussa, on vastustajan mahdoton tehdä maalia.
Riga FC
Latvialainen Riga on jo tässä vaiheessa ylittänyt seuran odotukset, sillä joukkue pystyi pudottamaan edellisellä karsintakierroksella Puolan viime kauden mestarin Piastin, joka oli todella kova temppu millä mittapuulla tahansa mitattuna. HJK:ta vastaan pelattu kotipeli oli joukkueelta tuloksellisesti pettymys, mutta ottelun loppua kohden joukkue paransi otteitaan ja sai kaivatun tasoituksen, joka ei ollut pelillisesti mitenkään vääryys.
Tänään joukkue lähtee takamatkalta, sillä Rigan on tehtävä vähintään yksi vierasmaali selvitäkseen jatkoon. Latvialaisten tärkein pelaaja löytyy keskikentältä. Brasilialainen Felipe Brisola, joka onnistui maalinteossa avauskohtaamisessa viime viikolla. Lisäksi myös joukkueen toinen brasilialaispelaaja Roger Junio Rodrigues Figueira on erittäinen vaarallinen hyökkäyssuuntaan ja mies onnistui maalinteossa viikonloppuna pelatussa Latvianliigan ottelussa, jonka Riga voitti vieraissa maalein 2-1. Myös HJK:n leirissä tiedetään miesten vaarallisuus, joten mitenkään yllätyksenä heidän vahva panoksensa ei voi joukkueelle tulla.
Riga joutuu muokkaamaan myös kokoonpanoaan illan otteluun, sillä joukkueen kreikkalainen laitapuolustaja Georgios Valerianoksen lainapesti tuli joukkueessa päätökseen ja mies palasi takaisin kyproslaiseen Paphokseen.