Scroll Top

Ennakko Ässät vs KalPa

Porin tiistai-illassa kohtaavat tiukasti playoff-paikkoja metsästävät Ässät ja Kalpa. Kummallakaan joukkueella ei ole mennyt kovinkaan vahvasti viime aikoina, joten kolme pistettä tulisi varmasti tarpeeseen. Joukkueet ovat kuluvalla kaudella kohdanneet toisensa kahdesti ja voitot ovat tasan yksi-yksi. Ässät pelasi viime viikolla tiukan neljän ottelun rypistyksen, josta oli tuloksena kolme tappiota ja yksi jatkoaikavoitto. KalPa pelasi puolestaa vain kaksi kamppailua. Perjantaina joukkue voitti Jypin kotonaan voittolaukausten jälkeen ja lauantaina hävisi jyväskylässä 3-2 lukemin.

Ratkaisukohdat

Ässien puolustuspelaamisen pitää parantua huomattavasti jos joukkue mielii taistella voitosta. Porilaisten verkko on viime otteluissa heilunut tiuhaan tahtiin ja joukkue on päästänyt 15 maalia viimeiseen neljään kamppailuun. Myös KalPan puolustus on viime otteluissa vuotanut todella pahasti, verrattuna siihen mitä se on kauden aikana ollut. Pekka Virran suojatit lähtevät varmasti illan kamppailuun puolustuspelin ehdoilla. Erikoistilannepelaaminen on ollut porilaisilla vaikeaa viime aikoina. Varsinkin joukkueen alivoimapelaaminen on ollut luvalla sanoen surkeaa viime otteluissa, joten ei tarvitse ihmetellä miksi voittoja ei ole tullut. KalPalla puolestaan alivoima on toiminut mutta ylivoimapelaamisen kanssa joukkueella on tekemistä. Viimeisen kymmenen pelin ylivoimaprosentti on seitsemän, joten siinä selkeä syy maalinteon vaikeuteen.

Illan nostot Aleksi Saarela Ässät

Laitilan Jyskeen kasvatti Saarela on tällä kaudella tehnyt todellisen läpimurron liigakentille. Maalinteosta elävä Saarela on paukuttanut tällä kaudella jo 14 maalia ja ollut Ässien kantava voima pitkin kautta. Se, heiluuko maaliverkko myös KalPaa vastaan, nähdään Isonmäen tiistai-illassa.

Illan nostot Juuso Riikola KalPa

Neljättä kauttaan KalPassa kiekkoileva Riikola on kuopiolaisten johtavia kiekollisia puolustajia. Riikola on kahden viime kauden aikana saanut mukavasti tehoja aikaan ja vastuutakin on tullut kiitettävästi. Riikola osui viikonlopun molemmissa kamppailuissa Jyppiä vastaan, joten nähtäväksi jää, jatkuuko maalivire myös Ässiä vastaan

Arvio

Todella tärkeä kamppailu molemmille joukkueille, jota kumpikaan ei halua hävitä. Kummankaan joukkueen itseluottamus ei ole tällä hetkellä aivan tapissa, joten avausmaali näyttelee isoa roolia illan ottelussa. Vaikka Ässillä on viime aikoina ollut tuloksellisesti vaikeeta, niin kotona joukkue on pystynyt esiintymään kelvollisesti ja raapimaan voittoja. Ässät lähtee illan kamppailuun pienenä suosikkina mutta tasainen ja vähämaalinen kamppailu mitä todennäköisimmin on luvassa. Gee veikkaa 2-3 maalia molemmille joukkueille korkeintaan ja mikään yllätys ei olisi, jos ottelu menisi jatkoajalle, sen verran tasainen pari on kyseessä.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.