Scroll Top

ENCE paketoi BLAST Showdownin lohkovaiheen tappioitta – lauantain pudotuspelivastustaja selvillä

Suomalaisen ENCEn Counter-Strike-joukkue eteni torstai-illalla BLAST Premier Showdown -nettiturnauksen semifinaaleihin. Suomalaiset kohtaavat ensimmäisessä pudotuspeliottelussaan kansainvälisen tähtinipun Mousesportsin. 

Embed from Getty Images

ENCE lunasti suoran paikan lauantain välieriin, kun se sijoittui oman lohkonsa toiseksi kahdeksalla pisteellä. Suomalaiset voittivat A-lohkossa Astraliksen sekä sAwin ja pelasi tasapelit Vitalitya ja lohkon voittanutta Ninjas in Pyjamasia vastaan.

Välieräottelu Mousesportsia vastaan käynnistyy lauantaina Suomen aikaa klo 13:30. Voiton myötä ENCElle siunaantuisi kaksi mahdollisuutta päästä mukaan BLAST-turnauksen kevätkauden finaaliin, joka on ohjelmassa juhannuksena. ENCEä tai Mousesportsia odottaa kaavion finaaliottelussa MAD Lions, joka hallitsi suvereenisti B-lohkoa.

Kolme parasta joukkuetta jatkavat BLAST Showdownista juhannuksen finaaliturnaukseen, jossa pelataan puolen miljoonan dollarin palkintopotista. Finaaliturnauksessa paikkansa ovat varmistaneet jo aiemmin muun muassa maailmanlistan toisena oleva Natus Vincere ja Aleksi ”Aleksib” Virolaisen johtama OG.

Tällä hetkellä ENCE on varmistanut Showdownista vähintään 13 750 dollaria, mutta sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon nostaisi palkintorahat vähintään 25 000 dollariin.

Ennen lauantain välierää suomalaisjoukkueen kärkinimenä on häärinyt totutusti tarkkuuskivääripelaaja Aleksi ”allu” Jalli, joka on ENCEn puolelta ainoa yli 1.00 ratingin omaava pelaaja. Eniten avaustaisteluita ENCEn joukkueesta on turnauksessa voittanut superlupaus Elias ”Jamppi” Olkkonen.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.