Scroll Top

Dominik Hrachovina ja lukuisat muut pelaajat solmineet Tapparan kanssa sopimuksen

Tapparan mestaruusjoukkueissa vuosina 2016 ja 2017 torjunut Dominik Hrachovina palaa kirvesrintoihin kahden kauden tauon jälkeen. Jo vuonna 2011 Tapparan junioreihin tullut tshekkivahti on tehnyt Tapparan kanssa kahden vuoden sopimuksen.

Embed from Getty Images

Hrachovina aloitti viime kauden sveitsiläisessä HC Ambri-Piottassa, josta siirtyi marraskuussa Tshekin liigan Bili Tygri Liberecin joukkueeseen. Hän oli Tshekin liigan torjuntatilastojen paras maalivahti. Kaudella 2018-19 Hrachovina pelasi Barys Astanan KHL-joukkueessa.

Tapparassa Hrachovina nousi liigamaalivahdiksi kaudella 2014-15, jolloin pelasi kolme ensimmäistä liigaotteluaan. Kauden 2016-17 mestarijoukkueessa ja kauden 2017-18 hopeajoukkueessa hän oli joukkueen ykkösmaalivahti.

Tapparan toinen Liiga-kokemusta jo saanut pelaajahankinta tässä vaiheessa on Lahden Pelicansista kahden vuoden sopimuksella siirtyvä 21-vuotias puolustaja Santtu Kinnunen. 187-senttinen pakki on pelannut Pelicansissa kahden viime kauden aikana 51 liigaottelua, joissa tehnyt tehot 1+7. Florida Panthers varasi Kinnusen NHL:n vuoden 2018 varaustilaisuuden seitsemännellä kierroksella.

Lisäksi Tappara on kiinnittänyt organisaatioonsa viisi uutta nuorta pelaajaa. Kirvesrintojen kanssa sopimuksen ovat tehneet maalivahti Kari Piiroinen, puolustaja Jiri Pärssinen sekä hyökkääjät Petteri Puhakka, Jere Henriksson ja Niko Huuhtanen.

Tapparan Mestis-yhteistyöhön TUTO Hockeyn kanssa kuuluva 18-vuotias Kari Piiroinen on pelannut kaksi edellistä kautta Kanadan OHL-junioriliigassa ja kuulunut myös Suomen MM-kisajoukkueisiin niin alle 20- kuin alle 18-vuotiaissakin.

17-vuotias Jiri Pärssinen pelasi viime kaudella TPS:n A-nuorissa ja kuului alle 18-vuotiaiden maajoukkuerinkiin. 18-vuotiaan Petteri Puhakan viime kauden seurat olivat Kärppien A-nuoret ja alle 20-vuotiaiden maajoukkue.

Niin ikään 20-vuotiaiden maajoukkueessakin talvella pelannut Jere Henriksson, 19, siirtyy Tapparaan Jokerien A-nuorista. 16-vuotias Niko Huuhtanen tulee Tampereelle Kiekko-Espoon A-nuorista. Hän kuului viime kaudella alle 17-vuotiaiden maajoukkueryhmään.

Tapparan omista juniorisopimuspelaajista liigarinkiin ovat siirtyneet jo miesten joukkueessakin esiintynyt hyökkääjä Kasper Simontaival (18) sekä hyökkääjät Jere Virolainen (17) ja Oskari Luoto (17) sekä kolmannen kautensa Tampereella aloittava 16-vuotias tshekkipuolustaja Tomas Hamara.

Lähde: Tappara

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.