Classic nousi PSS:n vieraana kolmannessa erässä kahden maalin takaa 4–3-voittoon ja tasoitti välierien tilanteeksi 1-1. Toisessa parissa TPS jyrää odotetun vahvasti kohti loppuotteluita murjottuaan Helsingissä EräViikingit 6-0.
PSS johti toisen erän lopulla 2-1, ja Classicin Alma Laitilan kavennuskaan ei auttanut, kun Fanny Holmberg iski päätösjakson alussa taululle lukemat 3-1. Sitten alkoi Classicin nousu, ja Suvi Hämäläisen nopea kavennus sai jatkokseen Julia Woivalinin erän puolivälissä ylivoimalla laukoman tasoituksen. Iltapäivän voittomaali nähtiin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Sofia Lappalainen iski pallon Arla Salon verkkoon.
TPS vei EräViikinkien kotikaukalossa avauserän Olivia Pietilän ja Milla Nordlundin osumilla 2-0, ja toisen erän lopussa Noora Rantanen kasvatti eroa. Sama tahti jatkui kolmannessa erässä, jossa mestarit pöllyttivät kotijoukkueen verkkoa vielä kolmesti. Noora Vuorelan nollapeli irtosi tällä kertaa 11 torjunnalla.