Scroll Top

Classic nollasi SaiPan, TPS jatkaa puhtaalla pelillä

Salibandy2

Julia Saarinen pysäytti kaikki vastustajan 16 laukausta, kun F-liigan naisten sarjakärki Classic haki Lappeenrannasta kaikki kolme pistettä kaatamalla SaiPan 6-0.

Avauserän ainoan maalin iski vapaalyöntitilanteesta Elli Kylmäluoma, mutta toisessa ropisi lisää. Veera Vileniuksen sekä Juulia Sotalan laukaukset yllättivät maajoukkuevahti Miia Maarasen vasemmasta laidasta, ja 4–0-osuman sai Kiia Kokko lapioida maalin edestä kolmen vastustajan keskeltä. Päätösjaksolla komistelivat lukemia vielä Johanna Homi sekä pallon tyhjiin vienyt Suvi Hämäläinen.

Classicin takana kisasivat kakkospaikasta Koovee ja EräViikingit, joka oli tänään vahvempi voittaen Tampereella 5-3. Avausmaalin nosti Kiia Verronen Kooveelle, mutta vieraat rynnivät ohi kolmella pikamaalilla, kun Emma Parta osui ylivoimalla poikkisyötöstä, Anni Räisänen keskiviivalta riman alle ja vielä Tove Tantere Elisa Vilhusen tarjoilusta. Tuulia Aho nosti kotijoukkueen kolmannessa erässä vielä pienestä kulmasta komeasti maalin päähän, mutta sitten Jasmiina Järvinen laukoi itse kaukaa 4-2 ja syötti pitkällä kaaripallolla Iina Latvalan kiepauttamaan eron jo kolmeen.

FBC Loisto katkaisi tappioputkensa neljään kaatamalla Kuopiossa Welhot 8-2. Loisto karkasi jo avauserässä neljän maalin johtoon, kun Tessa Sauvonsaari osui kaukaa, Aada Honkuri Welhojen avauksen epäonnistuttua ensimmäisen liigamaalinsa, Noora Isomäki keskelle sektoria merkkaamatta jäänenä ja vielä Honkuri uudelleen maalivahdin epäonnistuneen avausheiton jälkeen. Welhot kavensi toisessa erässä kahdesti vieraiden ehdittyä jo 6–0-johtoon, mutta päätösjaksolla Loisto vielä komisteli lukemia. Noora Isomäki ja Aada Honkuri mätkivät kumpikin hattutempun.

SB-Pron kuudes perättäinen voitto tuli lukemin 8-5 O2-Jyväskylästä, joka vielä toisen erän puolivälissä oli karannut Susanna Kuusiston kahdella ja Saimi Asikaisen yhdellä osumalla 5–2-johtoon. Pro tuli kuitenkin jo ennen toista taukoa maalin päähän ja vei päätösjakson 4-0 vieraiden vauhdin hiipuessa. Jasmin Jänkä tasoitti jo erän alussa, ja sen puolivälissä Jenni Torkin kaukolaukaus ja Mirja Hietamäen maalin edestä päättämä syöttökuvio muuttivat tilanteeksi 7-5. Päätösnumerot laukoi vielä Veronika Kopecka. Hietamäki (2+1) ja Torkki (1+2 olivat illan tehottaret.

TPS jatkaa puhtaalla pelillä, kun kauden kuudes perättäinen voitto tuli SSRA:n kaatuessa Oulussa 7-4. Peli kuului Roosa nauha -kampanjaan, jonka keräykseen pääsee osallistumaan tästä. SSRA kuittasi toisessa erässä vielä Milla Granlundin TPS:lle ensimmäisessä laukoman kahden maalin etumatkan, kun ensin Liinu Koivisto kavensi ja sitten Aino-Maisa Järvenpää tasoitti uransa ensimmäisellä liigamaalilla. Jenna Saario petasi mestareille kuitenkin toiselle tauolle 4–2-johdon syöttämällä maalintekoon ensin ylivoimalla Meri-Helmi Höynälän ja sitten vielä Sofia Leinon. SSRA pääsi päätösjakson alussa yrittämään kavennusta rangaistuslaukauksesta, mutta Sanni Uimarihuhta ei onnistunut, ja TPS ehti vielä komistella lukemia sekä Meri-Helmi Höynälän että Milla Granlundin sinetöidessä illan hattutemppunsa.

F-liigan naisten sarja jatkuu sunnuntaina Oulussa ottelulla SSRA–FBC Loisto.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.