Salibandyliigan mestari Classic nappasi jo 15. perättäisen voittonsa kaataessaan kotonaan Steelersin 8-7. Sarjassa kolmanneksi viimeisenä viruvat Teräsmiehet pistivät sarjakärjen tiukalle mutta joutuivat taipumaan Sami Johanssonin viime minuuttien maalilla.
Avauserässä tappiolla 1-3 ollut Classic meni päätösjakson puolivälissä 7-4-johtoon, mutta Steelers ei suostunut taipumaan. Mikko Ruokolaisen kaksi osumaa ja Ville Lastikan maali nostivat hämeenlinnalaiset neljässä ja puolessa minuutissa tasoihin, vaan taistelua ei tänään palkittu pisteillä. Pelikello pysähtyi aikaan 56.44, kun Sami Johansson laukoi Miro Lehtisen syötöstä voittomaalin.
Illan tehomies oli maalillaan ja kolmella syöttöpisteellään Classicin Lassi Vänttinen.
Classicin etumatka sarjakakkonen Nokian KrP:hen on nyt peräti kahdeksan pistettä. Steelers jatkaa karsijan paikalla yhdeksäntenä.
Salibandyliiga jatkuu perjantaina otteluilla Westend Indians – Happee ja Oilers – Koovee.