Taru Lahti-Liukkonen / Niina Ahtiainen edustavat Suomea tiistaina käynnistyvissä beach volleyn EM-kilpailuissa Hollannissa. Suomen alkulohko pelataan Haagissa Mukaan EM-turnaukseen selvisi…
UUTISET
Beach volleyssa saatiin tutut ja odotetut Suomen mestarit lauantaina Tampereella, kun Niina Ahtiainen / Taru Lahti-Liukkonen voittivat naisten kullat ja…
Kestävyysjuoksija Eemil Helanderin kunto kohoaa loppukesän kilpailuihin ja tulevaan Ruotsi-otteluun. Helander juoksi perjantai-iltana 3000 metrin ennätyksensä 7.54,85 Jessheimin kansainvälisissä kilpailuissa…
Lentopallon Mestaruusliigan runkosarjojen 2024-2025 otteluohjelmat on julkaistu. Ohjelmiin tulee vielä pieniä muutoksia mm. Ruudun studio-otteluiden osalta. Kauden ensimmäinen liigaottelu nähdään…
Jääkiekkoliiton valitusvaliokunta hyväksyi entisen maajoukkuemaalivahti Noora Rädyn valituksen ja kumosi tuoreessa päätöksessään Rädyn saaman neljän kuukauden kilpailukiellon. Yle Urheilu tavoitti…
Beach volleyn Suomen mestaruudet ratkotaan tulevana perjantaina ja lauantaina Tampereen Vuolteentorilla. Naisten ja miesten SM-turnaukseen otetaan kahdeksan paria rankinpisteiden perusteella…
Pituushyppääjä Jessica Kähärä teki kovan tuloksen Kaipolan urheilukentällä Jämsässä hyppäämällä kauden kotimaisen kärkituloksen 646 senttiä, vaikka kilpailtiin vesisateessa. Mikkelin Kilpa-Veikkoja…
Taru Lahti-Liukkonen ja Niina Ahtiainen pelasivat turnausvoittoon beach volleyn maailmankiertueen Brysselin Future-tason turnauksessa. Suomalaispari voitti kaikki turnauksen viisi otteluaan ilman…
Vielä kolme vuotta sitten Sapporossa kilpakävelijä Veli-Matti Partasen olympiamatka oli 50 kilometriä. Pariisissa varhain torstaina Partanen avaa suomalaisyleisurheilijoiden olympiaurakan yhtenä…
Helteinen sää ja kova tuuli ei pidätellyt Sara Lappalaista, joka juoksi kotikaupungissaan Porvoossa Suomen ennätyksen 1000 metrillä ajalla 2.36,15. Myös…

