B-nuorten SM-sarjan välierissä saatiin sunnuntaina kaksi runsasmaalista voittoa. Jokerit kaatoi HIFK:n 6-1 ja Kärpät Bluesin 5-0.
Blues-Kärpät -sarjan kaksi ensimmäistä ottelua pelattiin Matinkylässä. Kärppien Espoon-retki oli täydellinen, kaksi ottelua tuotti kaksi voittoa. Seuraavat kaksi ottelua pelataan Raksilassa, mikäli jo ensimmäinen yritys ei riitä varmistamaan Kärpille finaalipaikkaa. Sunnuntaina oululaisten tehopelaaja oli Radek Koblizek, joka teki hattutempun. Lauantain avausottelussa Koblizekin pisteet olivat 1+1, joten tehot ovat kohdillaan. Myös Olli Rönkkö ja Niko Kuiri onnistuivat sunnuntaina maalinteossa. Maalivahti Severi Isokangas pelasi nollapelin, hän torjui 25 kertaa.
Töölö 2:ssa Jokerit ei antanut kotijoukkue HIFK:lle mahdollisuuksia. HIFK teki ottelun avausmaalin vain minuutin pelin jälkeen, mutta sitten alkoi narripaitojen show. Sekunti ennen avauserän päätöstä syntyi jo Jokerien 3-1-maali. Maalittoman toisen erän jälkeen Jokerit voitti päätöserän 3-0. Jokerien Otto Somppi (2+1) ja Jesse Niemi (2+0) tekivät kaksi maalia mieheen. Jaakko Heikkinen syötti kolme maalia. Jokerien maalivahti Niilo Halonen torjui 31 kertaa. HIFK:n Anton Ignatiukselle merkittiin peräti 45 torjuntaa.
Välierien kolmannet osaottelut pelataan tiistaina.
B-nuorten SM-sarjan välierät:
Jokerit – HIFK Voitot 2-0
Blues – Kärpät Voitot 0-2
Finaaliin kolmella voitolla.
La 14.03.
14:15 Pirkkola Jokerit – HIFK 1-0
17:50 Matinkylä Blues – Kärpät 7-8 VL
Su 15.03.
13:50 Töölö 2 HIFK – Jokerit 1-6
15:20 Matinkylä Blues – Kärpät 0-5
Ti 17.03.
18:15 Raksila Kärpät – Blues
19:15 Pirkkola Jokerit – HIFK
Ke 18.03.
XX:XX Raksila Kärpät – Blues
To 19.03.
XX:XX Töölö 2 HIFK – Jokerit
Pe 20.03.
XX:XX Matinkylä Blues – Kärpät
19:15 Pirkkola Jokerit – HIFK