Scroll Top

Bandyliigan kausiennakko 2014-2015

G – ENNAKKO Bandyliiga 2014 – 2015 Perjantaina se jälleen starttaa ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulee riittämään tasaisesti maaliskuun puoliväliin saakka, jolloin Suomenmestari ratkeaa. Heti perään huhtikuussa pelataan Bandyn MM-k…ilpailut, joten seuraavat viisi kuukautta saamme nauttia maailman yhdestä nopeimmista pallopeleistä. Tuleva kausi alkaa osaltaan surullisissa tunnelmissa, kun Tornion Pallo-Veikot jättäytyivät pois liigasta pelaajapulan johdosta. Olkoon se esimerkki siitä, että kaikki lajit kaipaavat niiden ansaitsemansa kunnian ja töitä on tehtävä junioritoiminnan eteen. Viime kausi päättyi Oulun Luistinseuran voittoon Jyväskylän Seudun Palloseuran saadessa historian ensimmäisen hopeansa. Pronssiottelusta tuli katastrofi, sillä jää ei kestänyt ja pronssimitali ratkaistiin rangaistuslaukauskilpailulla, jossa Porvoon Akilles oli tarkempi jättäen Mikkelin Kampparit kokonaan ilman mitaleita. Se oli silloin, nyt on nyt. Uusi kausi, uudet kujeet! Seuraavassa katsaus Bandyliigan tulevaan kauteen. Gamblers on laittanut joukkueet omaan paremmuusjärjestykseensä. AKILLES Porvoon Akilleksen viime kausi päättyi suureen pettymykseen joukkueen pudottua pronssipeliin. Se oli äärettömän hyvä koko kauden ja oma juniorityö oli nostanut joukkueeseen timantteja, joista on hioutunut entistä parempia. Viime kausi päättyi runkosarjan voittoon ja nyt joukkueella käynnistyy 61. kausi ja odotukset ovat todella suuret. Joukkueen perusrunko on todella kokenutta kaartia. Jukka Loukkola voitti viime kaudella maalikuninkuuden ja lisäksi Rasmus Lindqvist ja Andreas Flinck viimeistelelivät hurjalla prosentilla maaleja. Tähän kolmikkoon kun lisätätään Sami Laakkonen niin voidaan sanoa, että porvoolaisilla on esittää bandyliigan vahvin hyökkäyskalusto ja maaleja tullaan näkemään. Joukkueen harjoittelukausi starttasi jo huhtikuun lopussa ja siitä lähtien Akilles on treenannut tulevaa kautta silmässä pitäen. Parviainen aloittaa kolmannen kautensa päävalmentajana, joten emme liene kauhean väärässä todetessamme, että vain ihme pitää Akilleksen poissa bandyliigan runkosarjan voitosta. Arvio loppusijoituksesta: loppuottelussa KAMPPARIT Mikkelin Kampparit jäivät viime kauden päätteeksi pois mitalipeleistä ensimmäisen kerran kauden 2010-jälkeen ja sama tuskin toistuu tänä vuonna. Uuden tekojääradan osuus peleissä korostuu entisestään ja näkyy joukkueen suorituksissa vuoren varmasti. Viime kaudella Kampparit oli koko liigan paras kotijoukkue ja se saavuttikin runkosarjan toisen sijan. Joukkue on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruuden intoa. Siirtomarkkinoilta joukkue sai sekä laatua ja leveyttä ryhmäänsä kun Juho Liukkonen, Lasse Kyllönen ja Erkki Koivuranta liittyivät joukkueeseen. Kun nipun on kasannut ja pelisuunnitelmat laatinut koko liigan kokenein valmentaja, Antero Levänen, haastaa Kampparit liigan jokaisen joukkueen pelissä kuin pelissä. Etenkin Mikkelissä käytävissä otteluissa on hullua panostaa vierasjoukkueelle, oli se kuka tahansa. Arvio loppusijoituksesta: loppuottelussa OLS Viime kauden Oulun Luistinseura päätti kultajuhliin! Jo kauden alku oli huikeaa katseltavaa, sillä joukkue voitti seitsemän ensimmäistä peliä putkeen. OLS:lle on ominaista se, että he ovat vieraissa yhtä vaarallisia kuin kotonaan sillä seura on tottunut matkustamiseen, se kannattaa muistaa. Joukkue on nostanut edustukseen huikean määrän nuoria pelaajia ja se on koko urheilevan Suomen kannalta erinomainen uutinen! Teemu Karhapää, Miika Leiviskä, Oskari Rounaja, Jere Penttilä, Jesse Kuokkanen, Joni Torvi, Niklas Valtanen, Urho Sjögren ja Väinö Pasma siirtyivät Suomen sarjoista kovimmista kovimpaan ja tulevat viikot näyttävät, miten pakka hitsautuu yhteen. OLS on itse asettanut tavoitteekseen vain ja ainoastaan mestaruuden. Toisaalta, kyseisen seuran meriiteillä muut tavoitteet kuulostaisivat lähinnä vitseiltä. Gamblers kuitenkin ajattelee, että etenkin Akilles on yksinkertaisesti niin jumalattoman kova, että se saattaa aiheuttaa oululaisille kalliita pistemenetyksiä ja harmaita hiuksia. Laaja junnurinki jaksaa painaa alussa todella kovaa mutta se, mitä viikot tuo tullessaan, jää nähtäväksi. Arvio loppusijoituksesta: pronssiottelussa VEITERÄ Lappeenrannan Veiterällä on kunnia avata bandykausi otteluisäntänä Mikkelin Kamppareita vastaan huomenna perjantaina. Viime kauden viides sija aiheutti Atomi-kaupungissa ”mie”- ja ”sie”-tulvan eikä se todellakaan miellyttänyt lappeenrantalaisia. Tälle kaudelle joukkue lähtee sata lasissa tavoittelemaan ensimmäistä mitaliaan 20 vuoteen. Joukkueeseen liittyi Janne Hauska, Juha Mustalahti ja Tero Määttälä sekä välivuoden pitänyt Sakke Haapiainen. Varkaudesta siirtyi Jere Karvinen. Omista nuorista ei nostettu valitettavasti tässä vaiheessa ketään edustukseen mutta PaSa Bandysta joukkueeseen liittyi vasta 16-vuotias Matias Lehtonen. Veiterän suurin murheenkryyni onkin materiaalin leveys ja mahdollinen reservi on olematon. Mikäli edes pronssipeli kiinnostaa, niin joukkueen pitää hitsautua todella tiiviisti yhteen ilman aukkoja ja Gamblers pitää sitä epätodennäköisenä. Veiterä sinnittelee mutta mitalin saaminen kivenkovassa kärkiporukassa vaatii yli 100% onnistumisen. Arvio loppusijoituksesta: pronssiottelussa MUUT JOUKKUEET HIFK Viime kausi oli helsinkiläisille yksi historian suurimmista katastrofeista. Homma alkoi mennä sinne itseensä jo alussa kun pakkasukko ei tullut Helsinkiin kylään. Ison jään puute ja Brakun vetinen pinta karkoittivat punanutut Porvooseen. Viime kausi katkaisi HIFK:n viiden vuoden mitaliputken ja katko jatkunee tälläkin kaudella. Joukkueen treenit ovat sujuneet edelleen mollivoittoisesti ja syy on vain ja ainoastaan se, ettei pääkaupunkiseudulla ole jalkapallokenttää minkä saa jäädytettyä ennen jouluaattoa! Kaukalotreenit alkavat näkymään jossain vaiheessa ja se antaa vastustajille vääjäämättä suuren edun. Haaparannan turnaus antoi kuitenkin osviittaa joukkueen kovasta kunnosta ja ainakaan Gamblers ei lähde veikkaamaan stadilaisten loppusijoitusta. Tästä syystä HIFK kannattaa jättää ainakin alkukierroksilla lapuilta pois sillä se, miten heidän kausi alkaa, on herran hallussa! JPS Jyväskylän Seudun Pallo teki viime kaudella sellaiset ilmaveivit, että rehellisesti sanottuna joukkue tuskin uskoi siihen itsekään. Hopean saavuttaminen ilman minkäänlaisia tavoitteita oli Gamblersin mielestä yksi koko vuoden urheiluteoista mutta eihän sitä kukaan huomaa kun kyseessä ei ole jääkiekko. Tällä kaudella tilanne on tismalleen sama! Joukkue on nuorentunut edelleen ja se tulee aiheuttamaan nuoruuden innolla vastustajille huonoja yöunia varmasti. Kuten HIFK, myös JPS kannattaa unohtaa vedonlyönnin osalta. HEITTOPUSSI Varkauden WP-35, jälleen, valitettavasti. Joukkue yrittää parhaansa mutta tasoero muihin on yksinkertaisesti vain liian kova. Jumbosija odottaa ja joukkue on asettanut itselleen tavoitteekseen pelin kehittämisen. Gamblers toivoo, että siinä onnistutaan ja tulevina vuosina WP:stä tulisi haastaja kaikille joukkueille. Tänä vuonna sen mahdollisuudet harvoissa pisteille on kotipeleissä mutta vieraskentillä kyyti tulee olemaan todella kylmää. SARJAN ALOITUS pe 21.11 Kisapuisto, LPR 19:00 Veiterä – Kampparit la 22.11 Oulunkylä tj, Hki 15:00 Botnia – Akilles la 22.11 Kämäri, Varkaus 15:00 WP 35 – Veiterä la 22.11 Oulu 15:00 OLS – JPS su 23.11 Oulu 13:00 OLS – HIFK su 23.11 Pori tj 13:00 Narukerä – Botnia Näin ollaan luotu pikainen katsaus tähän upeaan lajiin! Gamblers suosittelee ehdottomasti tutustumaan lajin saloihin ja menemään paikan päälle katsomaan otteluita. Mikään ei ole parempaa talvisena päivänä kuin kuppi kuumaa, höyryävä kipsalta ostettu Campign ja jäällä lujaa liikkuva punainen pieni pallo. Tsemppiä kaikille joukkueille kauteen ja yhteisölle betseihin! Gamblers seuraa liigaa tiiviisti alusta loppuun, joten pysy mestoilla – G – – See more at: http://gamblers.nlavn.com/node/261#sthash.39QRxZ05.dpuf

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.