Huipputenniksen suurimpiin tähtiin kuuluva Puolan Iga Świątek on saanut uransa aikana vastailla lukemattomiin toimittajien kysymyksiin kentällä ja sen ulkopuolella. Viime…
Miss Maria Maunula
Kestävyysjuoksija Nathalie Blomqvist on viime ja kuluvan kauden aikana kokenut huippu-urheilun ääripäät. Viime vuonna hän oli uransa parhaassa kunnossa, kuluneen…
Suomi otti Ruotsi-ottelun naisten moukarinheitossa odotetun kolmoisvoiton. Hyvää myös oli, että heittäjät esittivät varmoja otteita ja tuloskuntoa kohti Tokion MM-kisoja….
Oliver Helander heitti kauden ylivoimaisesti parhaan kilpailunsa, kun keihäs kaartoi kesän kotimaiseen kärkitulokseen Brysselissä perjantaina. Helander oli Timanttiliigan kilpailussa neljäs…
Suomen miesten ja naisten yleisurheilumaajoukkueiden tavoite on uusia viime vuoden voitot yleisurheilun Ruotsi-ottelussa, joka kilpaillaan Tukholmassa viikonvaihteessa (22.–24.8.). Maaottelu on…
Beach volleyn miesten ja naisten SM-finaaliturnaus pelataan 22.8.-23.8. Vuolteentorilla Tampereella, Mukaan on seuloutunut rankingin perusteella kahdeksan parasta paria kumpaankin sarjaan….
Naisten seitsenottelu alkoi Tampereella alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa lauantaina. Viimekesäinen alle 18-vuotiaiden Euroopan mestari Enni Virjonen on otellut paremmin kuin ennätyssarjassaan…
Rebecca Nelimarkka ei peitellyt tunteitaan keihäänheiton alle 20-vuotiaiden EM-hopean jälkeen Tampereella. Kyynelten keskeltä Nelimarkka totesi: ”Nyt harmittaa, mutta huomenna on…
Nuorten EM-kisojen ensimmäinen kilpailupäivä alkoi suomalaisittain mukavasti, kun moukarinheittäjät Aatu Kangasniemi ja Mico Lampinen heittivät yli karsintarajan ja jatkavat finaaliin….
Wilma Murto on kuntoutunut kahdeksan viikkoa sitten olleesta polvileikkauksesta sen verran hyvin, että ensi viikon keskiviikkona Oulussa on edessä kilpailukauden…

