Scroll Top

Arvostettu kilpailu myönnettiin ensikertaa Suomeen

Kansainvälinen Luisteluliitto ISU on myöntänyt Suomelle muodostelmaluistelun Challenger-sarjan osakilpailun. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä muodostelmaluistelun Challenger-sarjan kilpailu järjestetään Turussa 14.–17. tammikuuta 2021. Suomen Taitoluisteluliiton isännöimän tapahtuman paikallisena tukena toimii Kaarinan Taitoluistelijat ry.

Muut Challenger-sarjan osakilpailut käydään tulevalla kaudella Hongkongissa 27.–28.11.2020 tai 4.–5.12.2020, Irvinessä 10.–13.12.2020, Gdanskissa 17.–19.12.2020 ja Salzburgissa 21.–23.1.2021.

Vastaava sarja taitoluistelun puolella on ollut käynnissä kaudesta 2014–2015 lähtien. Suomen Taitoluisteluliiton isännöimä lokakuinen Finlandia Trophy Espoo -kilpailu on ollut vuosittain yksi sarjan osakilpailuista.

Turun kaupunki toimii yhteistyössä Taitoluisteluliiton sekä Kaarinan Taitoluistelijoiden kanssa kisojen valmistelussa. Kilpailuun odotetaan 30 joukkuetta. Huoltajineen ihmisiä olisi yhteensä noin 900 henkilöä. Yleisömäärän odotetaan täyttävän kisa-areenaksi varatun Gatorade Centerin ääriään myöten.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.