Viimeinen viikko oli Suomen jalkapallorintamalla varsin dramaattinen. Ensin HIFK joutui tekemään kenties yhden pitkän historiansa vaikeamman ratkaisun erotettuaan Jani Honkavaaran ja tämän jälkeen ”Sheriffi” jätti uppoavan osaomistamansa PK-35 Vantaan. Mutta kaikki kuuluu urheiluun. Urheilu on kulttuurin lajeista eniten tunteita tasamaan tallaajassakin herättävä muoto.
Mutta mistä tuli Antti Muurinen? Puskista! Shefki Kuqin eroilmoitus muutama tunti ennen HIFK:n lehdistötilaisuuden alkua antoi osviittaa Sheriffin paikkakunnan vaihdolle mutta ei, HIFK kiskaisi pakasta Mustan Pekan ja paikalle saatiin lähes 550 ottelua omaava Antti Muurinen. Simo Valakarin sanoin ”mukavaa nähdä Antti taas penkin takana ja kyseistä osaamista ei kannata heittää hukkaan.”
Itse Muuriselle riitti selkääntaputtelijoita ennen ottelua, kesken ottelun ja etenkin sen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
”Ensimmäinen tehtäväni on keskittyä pelaajien mentaalipuoleen eli siihen, että minut hyväksytään päävalmentajaksi”, Muurinen totesi. ”Pelillisellä puolella olen kauden aikana kiinnittänyt huomiota HIFK:n hyökkäyksien tehottomuuteen, haluan nähdä enemmän maasyöttöjä. Samassa yteydessä todettakoon, että jos HIFK:n hyökkäys on ollut tehokas, omassa päässä on soinut.”
Ottelu päättyi ensimmäisen puoliajan 1-1 maaleihin ja kotijoukkueen maalista vastasi Ville Salmikivi Fredrik Lassaksen huikeasta esityöstä. Salmikivi oli muutenkin vakuuttava koko ottelun.
Itse Salmikivi oli tyytyväinen otteluunsa. ”Kundien kanssa päätettiin, että nyt painetaan täysillä ja meno oli sen mukaista. Emme ole tyytyväisiä sijoitukseemme ja sitä pitää kohentaa”, totesi Salmikivi. Päävalmentajan vaihtoon Salmikivi ei ottanut mitään kantaa mutta toisaalta nähtävissä oli haikeus Honkavaaraan, toisaalta mittaamaton arvostus Muurista kohtaan.
Kausi näyttää miten HIFK:lle käy eikä Gee ota siihen mitään kantaa puolueettomana mediana. Yksi asia on kuitenkin varmaa, suomifutis saa Muurisesta irti ja paljon!