Aaron Kangas heitti Kankaanpäässä jälleen pitkälle moukaria

Kankaanpään Seudun Leiskun Aaron Kangas voitti kesäkauden toisen moukarikilpailunsa kotiringissään hyvällä tuloksella 75,30. Vasemmalta ringin ohi painuneissa heitoissa oli kuitenkin selvästi pidempiä kaaria kuin Kankaan hiljattain Somerolla heittämä ennätys 77,09.

Moukarikilpailu siirrettiin lyhyellä varoitusajalla Tampereelta Kankaanpäähän, kun Pirkkahallin heittopaikka ei täyttänyt teknisiä vaatimuksia. Kankaan mukaan kotirinki ei ollut syynä hienoiseen yliyrittämiseen.

Kankaalta mitattiin vain kaksi heittoa, joista heikompikin kantoi 75,06.

Toiseksi Kankaanpäässä sijoittui hallitseva Suomen mestari Someron Esan Henri Liipola tuloksella 73,91. Liipolan kaikki kuusi heittoa kantoivat yli 72 metriä.

Vehmaisten Urheilijoiden Aleksi Jaakkola ja Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen olivat kolmas ja neljäs kauden parhailla tuloksillaan 73,22 ja 72,82. Molemmat heittivät viidesti yli 70 metrin.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.