Sunnuntai-iltana nähdään suomalaisittain peräti kolme henkilökohtaista finaalisuoritusta. Ari-Pekka Liukkonen 50 m vapaassa, sekä Jenna Laukkanen ja Veera Kivirinta 50 m rintauinnissa. Lisäksi luvassa on Suomelle tärkeä viestifinaali. Nyt yhteensä kuusi suomalaisuimaria on edennyt henkilökohtaiseen EM-finaaliin Lontoossa, mikä kertoo ennennäkemättömän leveästä tasosta.
Mimosa Jallow, Jenna Laukkanen, Emilia Pikkarainen ja Hanna-Maria Seppälä uivat alkuerien toiseksi parhaan ajan 4×100 metrin sekauintiviestissä. Tulos 4.03,40 uupui 1,1 sekuntia viime kesän MM-uintien SE-ajasta. Tuolloin Suomi oli MM-kisojen 13:s, kun 12 maata sai paikan Rion olympialaisiin.
12 jo paikan saaneen maan lisäksi neljä maata saa paikan Rioon 31. toukokuuta vallitsevan maailmantilaston perusteella. Suomella on nyt vankka aika vertailun kärkisijalla. Sunnuntai-iltana viestifinaalissa Suomen lisäksi Tsekillä, Puolalla, Belgialla ja Islannilla ei Rion paikkaa vielä ole, joten näiden viiden joukkueen tuloksia on syytä tarkkailla huolella.
Suomalaiset sunnuntai-iltana (Suomen aikaa)
18.07 M 50 m VU finaali Ari-Pekka Liukkonen
18.12 N 50 m RU finaali Jenna Laukkanen, Veera Kivirinta
19.06 N 4×100 m SKUV finaali Suomi