Suomen salibandymiehet taipuivat tänään Vantaalla pelatun maaottelun otteitaan loppua kohti parantaneen Ruotsin edessä luvuin 2-4 (2-0, 0-2, 0-2). Se tarkoitti samalla maiden välisen, neljä kamppailua käsittäneen, maaottelutapahtuman kokonaispistevoiton karkaamista länsinaapuriin.
Päivän ensimmäisessä maaottelussa Ruotsi kuritti Suomen naisia peräti 10-2, mutta Suomi pelasti yhden pisteen rangaistuslaukauskisasta.
Tasapisteisiin päästäkseen Suomen miehet olisivat tarvinneet voiton ja vielä rangaistuslaukauskisasta jaossa olleen lisäpisteen, mutta Ruotsi vei kaikki kolme jaossa ollutta pistettä. Lopputilanteeksi kirjattiin 9-3 sinikeltaisille.
– Ruotsi oli 1-1-tilanteissa vahvempi. Meidän suurimmat ongelmat olivat hyökkäyspäässä, jossa ei saatu kunnon syöttöketjuja ja jatkumoita luotua, Jyväskylän Happeeta edustava Janne Hoikkanen kertasi.
– Isoja heilahduksia ei tarvitse juurikaan tulla näissä peleissä, niin naapuri on valmis rankaisemaan, luonnehti päävalmentaja Petri Kettunen, joka näki tämän päivän ottelun tasollisesti parempana kuin viime torstain 6-6-lukemiin päättyneen ensimmäisen kohtaamisen.
Ottelun alku näytti Suomen osalta vielä lupaavalta. Hoikkasen ja Jani Kukkolan maaleilla ensimmäiselle tauolle lähdettiin 2-0-lukemissa.
Toisessa nähtiinkin sitten ärsytetty Ruotsi. Ottelun puolivälissä Rasmus Enström kavensi ja pian salibandymaailman suurinta korvausta nauttiva Kim Nilsson tasoitti puntit. Kolmannen alussa asialla oli jälleen ääritaitava Enström.
Vaakakuppi alkoi kallistua ruotsalaisille reilu neljä minuuttia ennen summeria, jolloin Linus Nordgrenille merkittiin kamppailun viimeiseksi jäänyt maali. Suomi yritti asiaankuluvasti lopussa vielä kiriä kuudella kenttäpelaajalla, mutta Jonathan Paulsson Ruotsin maalissa kesti.
Suomi ja Ruotsi kohtaavat vielä kertaalleen ennen Latvian Riiassa joulukuussa pelattavaa MM-turnausta. Ruotsi isännöi marraskuun alussa pelattavaa EuroFloorball Tour -turnausta, jossa paikalla ovat myös Sveitsi ja Tshekki.
Vantaan Energia Areenalla pelatut ottelut vetivät hyvin yleisöä. Naisten peliä alkuiltapäivästä seurasi yli tuhat katsojaa ja miesten kamppailussa paikalla oli yli 2300 silmäparia.