Scroll Top

Westend Indiansille ja OLS:lle kauan kaivatut voitot

Salibandy3

Westend Indians ja OLS ottivat vieraissa kauan kaivatut voitot F-liigan miesten sarjassa, kun Indians kaatoi FBC Turun 9-3 ja OLS rangaistuslaukauksilla Nurmon Jymyn 7-6. Indiansilla oli alla neljä ja OLS:lla kuusi perättäistä tappiota. Indiansille irtosi samalla lisäkuorrutteena Suomen Cupin jatkopaikka.

Westend Indians pohjusti kauden toisen voittonsa vahvalla alulla, kun Anton RothLeevi Auranen ja Samuli Huppunen takoivat taululle seitsemässä minuutissa kolmen maalin vierasjohdon. Akseli Pöyhtäri ja Atte Kurkikangas toivat turkulaiset vielä maalin päähän, mutta vielä ennen toista taukoa osuivat Indiansille Tatu Havula kerran ja Jani Rauhala kahdesti. Samuli Huppunen ja Jani Rauhala olivat illan tehomiehet kummankin merkkautettua kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen.

Seitsemännen perättäisen tappionsa kokeneelle Nurmon Jymylle päivän tulos oli kirpeä, sillä joukkue johti peliä toisessa erässä 3-1 ja vielä kolmannessa 5-3 ennen kuin OLS:n loppukiri käänsi asetelman. Päätöserän puolivälissä OLS:n Eetu Ijäs ensin kavensi ja neljä minuuttia myöhemmin syötti Tuomas Kakon iskemään tasoituksen. Niklas Äijälä laukoi vielä neljä minuuttia ennen loppusummeria Jymyn 6–5-johtoon, mutta sekään ei riittänyt tänään kuin yhteen pisteeseen. Kimi Vänttilä toi oululaiset tasoihin pelin toiseksi viimeisellä minuutilla, ja rangaistuslaukauskisassa OLS oli vahvempi. Jatkoajalla OLS oli selvittänyt vielä pitkän alivoiman, kun Eetu Ijäs oli poistettu kentältä pelirangaistuksella osumasta vastustajan päähän.

Jymyn Jussi Lassila (3+1) ja OLS:n Eetu Ijäs (1+3) olivat illan neljä tehopisteen miehet, kolme kirjautti Jymyn sarakkeeseen Arttu Saari (0+3) ja OLS:lle Roope Okkonen (2+1).

Sarja jatkuu heti maanantaina otteluilla Oilers–EräViikingit, Classic–LASB ja Nokian KrP–TPS.

Oilers–EräViikingit alkaa poikkeuksellisesti jo klo 14.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.