Scroll Top

SUOMEN LACROSSEMAAJOUKKUE TEKI HISTORIAA!!

13957989_1097517440342385_141022406753531283_o

FL_MEN_EMBLEM_POSITIVE_RGB

 

Huhhuh! Vasta nyt on lacrossepäällikkökin toipunut juhlista, jotka alkoivat lauantaina Gödöllössä, Unkarissa kun Suomi voitti Walesin EM-kisojen pronssiottelussa luvuin 12-4. Tuo voitto tarkoitti sitä että Suomen maajoukkue teki suomalaista lacrosse- ja urheiluhistoriaa, ottamalla kautta aikain ensimmäisen arvokisamitalin.

Saavutus on huikea! Lajin harrastajia ei ole Suomessa kuin muutama sata, mutta taso on silti aivan Euroopan huippuluokkaa. EM-kisoissa oli tänä vuonna 24 maata, sekä samaan aikaan pelatussa festivaaliturnauksessa oli taas kaksi aivan uutta maata aloittamassa lajia. Kaiken kaikkiaan Euroopassa on n.30 maata, jossa lacrossea pelataan. Kyseessä on siis koko Eurooppaan levinnyt laji. Suomessa lajia on pelattu, kuten aiemminkin mainittu, 2000-luvun alusta asti. Ja nyt ollaan Euroopan kolmosia! Tähän kun lisätään se fakta, että esim. puolivälierissä kaatuneessa Skotlannissa lajia on pelattu reilu sata vuotta niin voidaan todeta, että laji sopii Suomalaiseen mentaliteettiin kuin nenä päähän! Toivottavasti tästä saatiin se sysäys mitä laji tarvitsee, jotta saadaan enemmän pelaajia niin aikuisten, kuin varsinkin juniorien puolelle.

Suomi pelasi EM-kisat rekordilla 7-1, ainoa tappio tuli Euroopan todelliselle powerhouselle, kaikki EM-kisat voittaneelle Englannille. Tämän vuoden joukkue oli kasattu niin, että se oli täydellinen kokoelma kokemusta, pelisilmää, nuoruutta ja vauhtia. Suomen puolustus on ollut koko lajin historian kivenkova ja niin oli näissäkin kisoissa. Puolustus oli erittäin kokenut kun taas hyökkäyksessä oli nuoruutta ja vauhtia.

Päällikkö on itse ollut mukana maajoukkueessa vuodesta 2005 alkaen, ensin pelaajana ja sitten general managerina/apuvalmentajana. EM-pronssiin on hyvä päättää matka maajoukkueen kanssa toistaiseksi ja keskittyä lajin kasvattamiseen pääkaupunkiseudulla.

EM-pronssijoukkue:

Päävalmentaja: Grif Barhight

Apuvalmentajat: Risto Worthington & Mika Wickström

General manager: Mika Wickström

Maalivahdit: Lauri Uusitalo & Santtu Perkiönmäki

Puolustajat: Pentti Pekkonen, Jarno Alm, Harri Turkki, Mika Uotila, Jonas Martin, Severi Koskinen, Nathan Bauers

Keskikenttä: Anssi Kaisalmi, Miika Helminen, Kimi Aho, Rick Sainthill, Altti Hyytiäinen, Jimi Wiren, Sami Gräsbeck, Markus Mattila, Jani Viitanen, J-P Janhonen

Hyökkääjät: Mathias Timonen, Roope Jokela, Jarno Aaltonen, Rene Kallonen, Valtteri Laaksonen

13957989_1097517440342385_141022406753531283_o

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.