Salibandyn opiskelijoiden MM-turnaus Portugalin Portossa päättyi Suomen tuplajuhliin kun naisten tavoin myös miehet kykenivät lyömään finaalissa Ruotsin. Suomi nousi neljän maalin tappioasemasta tasoihin, ja jatkoajalla Ilari Talvitien voittomaali pysäytti pelikellon aikaan 64.47.
Avauserän 2-0 vienyt Ruotsi karkasi toisen alussa jo 4-0-johtoon rankaistuaan tänään Suomen molemmista jäähyistä ylivoimamaalilla. Aikalisä herätti Suomen kuitenkin pelille, ja toisella tauolla eroa oli enää yksi maali Miko Kailialan maalattua kahdesti ja Sylvester Raikamon kerran. Ratkaisun jatkoajalle siirtäneen 4-4-tasoituksen laukoi kolmannen erän puolivälissä Sylvester Raikamo.
Suomen hallintaa oli myös jatkoaika, joka päättyi Ilari Talvitien onnistuneeseen kaukolaukaukseen Sylvester Raikamon syötöstä.