Scroll Top

Partanen kasvatti vauhtireserviä ja odottaa vauhtikisaa

Veli-Matti Partanen

Vielä kolme vuotta sitten Sapporossa kilpakävelijä Veli-Matti Partasen olympiamatka oli 50 kilometriä. Pariisissa varhain torstaina Partanen avaa suomalaisyleisurheilijoiden olympiaurakan yhtenä 20 kilometrin maailman valioista.

Lyhyempi matka ja puolisen minuuttia kilometrillä rivakampi matkavauhti on vaatinut Partasta kaivamaan itsestään esiin hieman toisenlaiset ominaisuudet kuin mitä aiemmin tarvittiin.

– Sellainen ketterä, tekniseltä tasoltaan taitava ja nopea. Se on se mitä 20 kilometrin kävelyssä tarvitaan, Partanen sanoo.

Partanen on omaksunut uuden roolin nopeasti. Tokion olympiakisojen 50 kilometrin yhdeksäs sija sai viime kesänä jatkokseen Budapestin MM-kisojen 20 kilometrin kuudennen sijan ja kesäkuussa Rooman EM-kisojen 20 kilometrin viidennen sijan.

”Neljän minuutin kilometrivauhti pitäisi olla ihan peruskauraa”

Pariisin 20 kilometriä kilpaillaan Eiffel-tornin kupeessa Pont d’Iénan sillalle ja rannalle vedetyllä reitillä. Kilpailu alkaa aamulla kello 7.30. Ilman lämpötila on silloin ennusteiden mukaan 20 asteen tuntumassa ja sää pilvinen, eli luvassa on kovavauhtinen kilpailu. Siihen Partanen on varautunut.

– Siihen on tehty töitä, että neljän minuutin kilometrivauhti tuntuisi helpolta. Olen tällä kaudella päässyt kävelemään treeneissä enemmän sellaisia 3.40:n ja 3.50:n minuutin kilometrivauhteja, ja saanut vauhtireserviä kasvatettua sekä tekniikka istumaan paremmin siihen kovempaan vauhtiin, Partanen sanoo.

– Vauhtireservi syntyy siitä, että kovempia vauhteja pyritään ujuttamaan treeniohjelmaan sopivissa erissä ja määrissä mahdollisimman paljon, että se tulisi tutuksi. Tällä kaudella sitä on saatu sinne hiukan enemmän kuin viime kaudella.

Kuntoaan Partanen on hionut myös kaikkiaan yhdeksällä leiriviikolla Helsingin Urhean korkeanpaikanharjoittelutiloissa.

– Olen ollut siellä sellaisia kolmen viikon pätkiä kolme tällä kaudella. Olen saattanut tehdä niin, että olen ensin kotona alppiteltassa aloittanut leirin muutamalla päivällä ja sitten mennyt Urheaan ja ollut leirin sen jälkeen taas muutaman päivän teltassa, eli sellaiset neljä viikkoa niistä on tullut, Partanen sanoo.

– Se on aika kevyt tapa leireillä, kun voi olla lähellä kotia ja valmentaja ”Vallu” Kononen on päässyt katsomaan treenejä paljon enemmän, mikä toivottavasti näkyy positiivisesti tekniikassa.

– Sellainen neljän minuutin kilometrivauhti pitäisi olla ihan peruskauraa, että pystyy kärjen vauhdissa menemään, Veli-Matti Partanen sanoo Pariisin kilpailusta.

Partanen: Vire on vaan vahvistunut koko ajan

Pariisissa kilpailun suosikkeja ovat olympiatilaston kärkimies 1.16.51 kävellyt Japanin Koki Ikeda, tilaston kakkonen, Sapporon voittoa puolustava Italian Massimo Stano (1.17.26), hallitseva maailmanmestari Espanjan Álvaro Martín, joka tällä kaudella kävellyt 1.17.49 sekä nelinkertainen MM-mitalisti ja hallitseva Euroopan mestari Ruotsin Perseus Karlström, jonka kesän paras on 1.18,22.

Urallaan kaikkiaan 11. eri arvokilpailussa kävelleen Partasen nimissä oleva Suomen ennätys on Budapestin MM-kisoissa kävelty 1.18.22.
Partasen mukaan kunto on kehittynyt odotusten mukaan olympiakisojen lähestyessä.

– Varsinkin viimeinen puolitoista viikkoa on tuntunut siltä, että vire on vaan vahvistunut koko ajan ja jokainen päivä päivä tuntuu edellistä paremmalta, Partanen sanoo.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.