Pohjoismaisten lajien nuorten MM-kilpailut järjestetään Lahdessa 20.-27.1.2019.Kilpailut siirrettiin Lahteen Vuokatista kesäkuussa ja nyt kilpailuorganisaatio rakentaa kokonaisuutta täydellä vauhdilla pääsihteeri Aino-Kaisa Saarisen johdolla.
Lahdessa kilpaillaan 23 kilpailua maastohiihdossa, mäkihypyssä ja yhdistetyssä. Nuorten alle 20-vuotiaiden mestaruuksien lisäksi ratkotaan maastohiihdossa alle 23-vuotiaiden mestaruudet. Lahden MM-kisat ovat historialliset, sillä ensimmäistä kertaa kilpailuohjelmassa on tyttöjen yhdistetty.
Nuorten MM-kisat ovat urheilullisesti saman mittakaavan tapahtuma kuin vuoden 2017 MM-hiihdot. Urheilijoita odotetaan kilpailuihin 700 ja kokonaisuudessaan joukkueakkreditoitujen määrä noussee 1100:aan. Kansalaisuuksia nuorten MM-kisoissa on edustettuna reilut 40. Ensimmäisten ilmoittautumisten määräaika on 22.11.2018.
Kokonaisuudessaan kilpailut ovat merkittävä piristys Lahden ja Päijät-Hämeen alueelle tammikuussa. Lahden Urheilukeskuksen lisäksi kansainvälistä väriä näkyy hotelleissa ja majoitusyrityksissä, kun tapahtuma tuo alueelle noin 10 000 majoitusvuorokautta. Joukkueet majoittuvat Vierumäen ja Pajulahden urheiluopistoilla, Lahden hotelleissa sekä Siikaniemessä.
Aikaa kisoihin on reilut kaksi kuukautta ja kisojen pääsihteeri Aino-Kaisa Saarinen johtaa organisaatiota tiedostaen tapahtuman koon.
”Järjestelyorganisaatiomme ydin on kokenut joukkue ja järjestelyt etenevät aikataulussa. Kilpailutapahtumat viedään läpi totutun laadukkaasti ja varmasti. Kisat ovat nuorten urheilijoiden kauden kohokohta. Itse kilpailujen ympärille rakennamme tapahtumaa yhdessä Lahden alueen toimijoiden kanssa, mikä näkyy muun muassa avajaisissa ja päättäjäisissä”, kertoo Saarinen.
Nuorten MM-kilpailujen jälkeen vajaan kuukauden kuluttua ohjelmassa ovat Seefeldin MM-kilpailut. Ne ovat myös useamman nuoren urheilijan tähtäimessä. Tästä Saarinen muistaa upean menestystarinan.
”Niskasen Iivo voitti nuorten MM-kultaa tammikuussa 2014 Italian Val di Fiemmessä. Voitollaan hän nousi yllättäen Sotsin olympiajoukkueeseen ja olympiavoittajaksi. Toivomme, että samanlaisia tarinoita syntyy myös Lahdessa ja kisojen jälkimainingeissa”, pohtii Saarinen iloisena.
Lahtelaiset koululaiset mukaan tapahtumaan – talvinen liikuntapäivä yhdistää liikkumisen ja huippu-urheilukokemuksen
Nuorten MM-hiihtojen aikana Urheilukeskukseen saapuu myös Hiihtoliiton ja Lahden Hiihtoseuran järjestämä Lasten Lumipäivät -tapahtumakiertus vahvistettuna Lahti Ringeten ja Lahden Ahkeran liikuntarasteilla. Tapahtuma tarjoaa lahtelaisille koululaisille talvisen liikuntapäivän, jossa yhdistyvät niin liikkuminen kuin myös huippu-urheilukokemus kisakatsomossa. Tapahtumaorganisaatio kutsuu 3.-5. vuosiluokkien oppilaat liikkumaan lumella, tutustumaan ringetteen sekä yleisurheiluun ja seuraamaan kansainvälistä nuorten huippu-urheilua. Lahden kaupunki vastaa koululaisten kuljetuksista tapahtumaan.
”Haluamme tarjota lahtelaisille koululaisille mahdollisuuden seurata kilpailuja paikan päällä sekä innostaa heitä liikkumaan oli sitten kyse lumi- tai jäälajeista tai yleisurheilusta. Hiihtoliiton Lasten Lumipäivät -tapahtuma veti tähän mukaan muut lajit ja voimme tarjota liikunnan iloa laajalle joukolle koululaisia koko viikon ajan”, kertoo Saarinen.
Lasten Talvipäivän rastipisteet ovat avoinna koululaisille maanantaista perjantaihin. Iltaisin ja viikonloppuisin rastit ovat avoinna kaikille lapsille ja perheille erillisen aikataulun mukaisesti. Lahden kaupunki kannustaa ja tukee myös 6.-9. luokkalaisia osallistumaan kisatapahtumaan. Nuorten MM-hiihdot on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma.