Scroll Top

Mononen kevyesti estefinaaliin nuorten SE:llä

IMG_1204

Taktisesti viisaasti juossut Ilona Mononen selviytyi kaikkeaan yrittämättäänkin naisten 3000 metrin estejuoksun finaaliin alkueränsä kolmantena ja alkuerien viidenneksi parhaalla ajalla 9.31,08.

– Oli aika helpontuntuinen juoksu, Mononen sanoi.

Monosen aika on Suomen kaikkien aikojen tilaston toiseksi paras ja alittaa hänen omissa nimissään olleen alle 23-vuotiaiden Suomen ennätyksen roimasti 5,80 sekunnilla.

Kaksi ensimmäistä kilometriä Mononen juoksi helteessä rauhallisesti jälkijoukoissa pitäen koko ajan sisäradan. Kaksi kierrosta ennen maalia hän oli kuitenkin noussut jo kuudenneksi.

Embed from Getty Images

– Just tolleen mä sen ajattelin etukäteen. Ei hätää kaksi ekaa kilometriä, pidän sen oman rauhan, ja kaks vikaa kiekkaa kiristetään, Mononen kuvasi taktiikkaansa.

– Alkuverkassa pidin kylmäliiviä mahdollisimman pitkään ja nesteestä piti helteessä tietysti huolehtia.

Mononen juoksi ensimmäisen kilometrin 3.11,96, toisen 3.13,18 ja kolmannen vauhtia kiristäen 3.05,94.

Alkuerien nopein oli Monosen erän ajalla 9.29,28 voittanut Ranskan Alice Finot. Finaalissa kilpailee sunnuntai-iltana 16 juoksijaa.

– Uutta ennätystä kohti, Mononen kuvasi tuntojaan finaaliin.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.