Scroll Top

Mestiksen ja Suomi-sarjan kausi 2015-2016

Mestiksen runkosarja alkaa 16. syyskuuta ja päättyy 12. maaliskuuta. Mestari on selvillä viimeistään 22. huhtikuuta.

Mestiksen runkosarjassa pelataan 12 joukkueen nelinkertainen sarja (44 ottelua). Lisäksi pelataan kolmessa neljän joukkueen lohkossa kaksinkertaiset välisarjat (6 ottelua). Kokonaisottelumääräksi tulee näin 50 ottelua.

Mestiksen runkosarjan ottelumäärä on kuusi ottelua pienempi kuin edellisellä kaudella. Seurat halusivat hiukan pienentää rasitusta ja vähentää kolmen pelin viikkoja. Samalla kauden alkua siirrettiin totutusta viikolla eteenpäin.

Välisarjalohkot:
Hermes, JYP-Akatemia, KeuPa HT, RoKi
Hokki, Jokipojat, Jukurit, SaPKo
K-Vantaa, LeKi, Peliitat, TUTO Hockey

Revanssiviikonloppu järjestetään 20.-21.11.2015 seuraavin otteluparein (ottelut sarjajärjestelmässä, ei lisäotteluina).

Välimatkojen vuoksi yhdistyksen hallitus päätti ensin pariksi Hokki-RoKi, ja sen jälkeen valittiin vastustajat viime kauden menestys järjestyksessä:

Hokki – RoKi
Jukurit – SaPKo
TUTO Hockey – K-Vantaa
JYP-Akatemia – KeuPa HT
LeKi – Peliitat
Jokipojat – Hermes

Pudotuspeleihin pääsee kahdeksan joukkuetta

Mestiksen puolivälieriin pääsee kahdeksan joukkuetta. Puolivälierät pelataan otteluparein 1.-8., 2.-7., 3.-6. ja 4.-5.. Ottelut aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä ja jatkoon pääsyyn tarvitaan neljä voittoa (pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä). Voittajat jatkavat välieriin. Välierät aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Jatkoon päässeistä runkosarjassa parhaiten sijoittunut kohtaa runkosarjassa heikoimmin sijoittuneen ja toiseksi paras kohtaa toiseksi heikoimman.

Neljä voittoa (pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä) välierissä saavuttaneet joukkueet selviävät loppuotteluihin. Välierien hävinneet joukkueet pelaavat runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä yhden ottelun, jonka voittaja voittaa pronssia. Mestiksen loppuottelut aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Mestiksen mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa (pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä).

Sijoille 9.-10. sijoittuneiden kausi päättyy runkosarjaan.

Sijalle 11. sijoittunut kohtaa karsinnoissa Suomi-sarjan 2. sijoittuneen ja sijalle 12. sijoittunut kohtaa Suomi-sarjan voittajan. Otteluparit pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä (4 voittoa). Otteluparien voittajat Mestikseen kaudeksi 2016-2017.

Mikäli Jukurit nousee SM-Liigaan kaudeksi 2016-2017, nousee Suomi-sarjan voittaja Mestikseen suoraan ja karsinnat pelataan otteluparein M 12. – SS 2. ja M11. –SS 3.

Sarjapaikka kaudeksi 2016-2017 vaatii Mestiksen lisenssiehtojen täyttämisen kaikkien seurojen osalta.

Suomi-sarjassa pelaa kuusitoista joukkuetta

Suomi-sarjassa pelataan sarjan seurojen esityksen mukaisesti 16 joukkueen kaksinkertainen sarja (30 ott.) ja lisäksi neljässä neljän joukkueen lohkossa kaksinkertaiset välisarjat (6 ott), yhteensä 36 ottelua.

Välisarjalohkot ovat:
AIK, IPK, JHT, Kiekkokopla
D-Kiekko, KOOVEE, PYRY, S-Kiekko
HC Vantaa, Hunters, Ketterä, KJT TuusKi
FPS, HCIK, Karhu HT, VG-62

Runkosarjan jälkeen kahdeksan parasta pääsee puolivälieriin (otteluparit 1.-8., 2.-7., 3.-6., 4.-5.). Puolivälierät pelataan paras kolmesta -järjestelmällä (kaksi voittoa). Otteluparien voittajat välieriin, jotka pelataan myös paras kolmesta -järjestelmällä (kaksi voittoa). Välierissä pelataan siten, että parhaiten runkosarjassa sijoittunut kohtaa huonoiten sijoittuneen ja toiseksi parhaiten sijoittunut kohtaa toiseksi huonoiten sijoittuneen. Otteluparien voittajat pelaavat yksiosaisen loppuottelun ja häviäjät yksiosaisen pronssiottelun.

Mikäli Jukurit ei nouse SM-Liigaan kaudeksi 2016-2017, ei pronssiottelua pelata ja loppuottelun voittaja kohtaa Mestiksen karsinnassa Mestiksen 12:nneksi sijoittuneen joukkueen. Loppuottelun häviäjä kohtaa Mestiksessä 11:nneksi sijoittuneen joukkueen.

Mikäli Jukurit nousee SM-Liigaan kaudeksi 2016-2017, loppuottelun voittaja nousee suoraan Mestikseen ja loppuottelun häviäjä kohtaa Mestiksen karsinnassa Mestiksessä 12:nneksi sijoittuneen joukkueen. Tällöin pronssiottelu pelataan ja pronssiottelun voittaja kohtaa Mestiksen karsinnassa Mestiksessä 11:nneksi sijoittuneen joukkueen.

Sijalle 9.-12 sijoittuneet joukkueet lopettavat kautensa runkosarjaan. Sijoille 13.-16. sijoittuneet pelaavat neljän joukkueen kaksinkertaisen alemman jatkosarjan (6 ottelua), jonka kaksi viimeistä jatkavat Suomi-sarjan karsintaan yhdessä II divisioonista tulevien lohkovoittajien kanssa. Karsinnan pelaamistapa päätetään kun on tiedossa II divisioonista halukkaat lohkovoittajat karsintaan.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.