Chicago Bullsin Lauri Markkanen pelasi viime yönä toisen NBA-kautensa ensimmäisen ottelun, kun loukkaantumisesta toipunut ”Finnisher” säkitti 10 pistettä Bullsin 105-121-tappiossa Houston Rocketsille.
Odotuksiin nähden kehnosti alkukauden aloittanut Rockets oli tyly isäntä pitäen tahtipuikkoa käpälissään alusta lähtien.
Markkanen tuli vaihdosta kentälle heittäen ensimmäisen heittonsa ohitse. Suomalaisen toisen kauden avauspisteitä ei kuitenkaan jouduttu kauaa odottaa, kun avausneljänneksen lopussa ”Finnisher” pisti ilmoille kaukaa lähteneen kolmosen.
Markkanen pelasi yhteensä reilut 25 minuuttia tehtaillen 10 pistettä, neljä levypalloa, yhden riiston ja torjunnan. Heittonsa kanssa Markkanen vielä takerteli: pelitilanneheitot upposivat neljä neljästätoista yrityksestä.
– Heitin ohitse helppoja heittoja, mutta ainakin pelasin kelvollista puolustusta, Markkanen kommentoi ottelun jälkeen.
Bulls on itäisen konferenssin toiseksi viimeinen viidellä voitolla ja 19 tappiolla.