Naisten lentopallomaajoukkue kohtaa tänään alkulohkon päätöspelissä Bulgarian. Ottelu on todella tärkeä, sillä voitolla Suomi olisi alkulohkossa neljän parhaan joukossa ja eteni näin EM-kisoissa jatkoon. Joukkue pääsee otteluun hyvällä itseluottamuksella, koska edellisestä kamppailusta Suomi otti iloisen ja raikkaan esityksen jälkeen ansaitun 3-1 voiton Ranskasta.
Suomi on ennen päätösottelua lohkossa viidentenä tasapisteissä neljäntenä olevan Bulgarian kanssa. Joukkueelle riittää jatkopaikkaan voitto, tulee se sitten millä eräluvuilla tahansa. Tilastojen valossa Bulgaria on Suomelle äärimmäisen paha vastustaja, sillä 17 kohtaamisesta Suomi on voittanut vain yhden.
Tämän päivän ottelussa aivan sana on tasaisuus. Suomi on pelannut tässä turnauksessa ajoittain todella hyvin, mutta otteluiden sisällä on tullut turhan paljon ailahtelua kuten esimerkiksi Turkkia ja Kreikkaa vastaan. Mikäli joukkue haluaa taistella voitosta pitää Suomen tärkeiden osa-alueiden puolustuksen ja vastaanoton olla kunnossa. Lisäksi hyökkäyspelaamisessa isoa rooliaa kantaa jälleen hakkuri Piia Korhonen sekä loistavasti edellisissä otteluissa esiintynyt Salla Karhu. Lisäksi keskitorjujilta Roosa Laakkoselta ja Michaela Madsenilta odotetaan väkevää suorittamista, koska erot tulevat olemaan ottelussa varmasti pienet, joten muutama tärkeä torjuntapiste voi nousta kamppailussa isoon rooliin.
Bulgaria on Euroopan rankingissa peräti sijalla kahdeksan, mutta näissä kisoissa joukkueen peli on yskähdellyt varsin pahasti. Edellisessä ottelussa joukkue esitti jo parempaa tekemistä, kun se voitti Kreikan suoraan kolmessa erässä ja pelasi kokonaisuudessa todella vahvan kamppailun.
Bulgarian pelaajista esiin pitää nostaa erityisesti joukkueen kapteeni Elitsa Vasileva, joka on ollut tässä turnauksessa ehdottomasti joukkueen yksi tärkeimmistä pelaajista ellei, jopa tärkein. Vasileva on ollut läpi kisojen vahvassa iskussa ja nainen onkin takonut 12,3 pistettä ottelua kohti. Kaksi muuta pelaajaa, jotka ovat Bulgarialle tärkeitä ovat Gergana Dimitrova sekä hakkuri Miroslava Paskova. Kaksikosta Dimitrova on erityisen vahva torjuntapelissä ja nainen otti edellisessä Kreikka ottelussa peräti viisi torjuntapistettä.
Naisten lentopallon EM-kilpailut
Kello 17:00
Erät over 3.5 @ 1.76 ComeOn
Panos: Medium