Anastasia Kulikova on edennyt kaksinpelin loppuotteluun Tampere Openissa.
Palkintoarvoltaan 15,000 dollarin ITF World Tennis Tourin kilpailussa kohtasi viidenneksi sijoitettu Kulikova sijoittamattoman venäläisen Polina Bakhmutkinan. Bakhmutkina oli tiputtanut toisella kierroksella jatkosta tamperelaisen Emilia Hartmanin. Kulikova ja Bakhmutkina olivat kohdanneet toisensa kolmesti juniorivuosina ja aina oli Kulikova poistunut kentältä voittajana.
Välierän ensimmäisessä erässä mentiin tasatahtia aina erän loppuhetkille saakka. Muutamien pitkien pallorallien inspiroimana erävoittoon meni Bakhmutkina. Toisessa erässä venäläinen jatkoi vahvasti ottaen murron, jonka turvin eteni syöttämään otteluvoitosta 5-4 tilanteessa. Tässä vaiheessa Kulikova kaivoi esiin kovan taisteluvaihteen ja mursi vastustajansa syötön, piti omansa ja mursi vielä kertaalleen ottaen erän 7-5. Kolmannen erän alussa oli useita pitkiä palloralleja. Tiukat ensimmäiset pelit kääntyivät Kulikovalle, joka lopulta marssi otteluvoittoon erin 5-7, 7-5, 6-1. Ottelu kesti kaksi tuntia ja 14 minuuttia.
– Tuntuu uskomattomalta voittaa tämä ottelu! Vastustaja pelasi todella hyvin avauserässä – muutenkin koko ottelu oli hyvätasoinen. Uskoin itseeni ja jatkoin taistelua piste pisteeltä tappioasemassa. Kun hän syötti ottelusta, vaihdoin hieman taktiikkaa. Aloin sekoittamaan rytmiä, mitä hän ei osannut odottaa ja hän alkoi tehdä virheitä. Lopussa voitin muutamia pitkiä palloralleja, mikä lopulta mursi hänet, kertoi Kulikova.
Loppuottelu on luvassa sunnuntaina klo 10:00 alkaen. Vastassa on sijoittamaton belgialainen Victoria Kalaitzis.