Scroll Top

Jokerit kohtasi sunnuntaina kotonaan Severstal Tsherepovetsin

IMG_6918

Jokerit kohtasi sunnuntaina kotonaan Severstal Tsherepovetsin ja yritti jatkaa jo huikeaa kahdeksan ottelun voittoputkeaan. Jokerit teki kokoonpanoonsa kaksi muutosta sitten perjantain ottelun, kun Masi Marjamäki ja Antti Pihlström nousivat pelaavaan ryhmään. Viime kaudella Severstal voitti molemmat keskinäiset kohtaamiset Jokereita vastaan.

Ottelun avauserän alku oli lähinnä kiekon lätkimistä ja tarjosi kaksi jäähyä Jokereille ja yhden Severstalille. Ensimmäinen kymmenen minuuttia ei tarjonnut puolityhjälle hallille kuin vastustajan maalivahti Hudacekin nukahtamisen ja Zapolskin muutaman rutiinitorjunnan. Molemmat joukkueet hakivat selkeästi peliään ottelun alussa. Erän puolivälin paikkeilla vieraat ottivat laitataklauksesta jäähyn ja Jokerit pääsivät pyörittämään tehokasta ylivoimaa mutta maaleja ei nähty. Ottelun ensimmäisen erän voi tiivistää molempien joukkueiden ottamiin kolmeen jäähyyn.

Toisessa erässä alku oli samanlaista kiekon pyörittämistä kuin ensimmäisessäkin kera Severstalin yhden jäähyn. Ajassa 27:21 peli sai uuden käänteen kun Sami Lepistö upotti kiekon siniviivalta vasempaan alakulmaan ja kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon. Loppuerässä kumpikaan joukkue ei saanut kunnon vaaratilanteita aikaan ja erätauolle siirryttiin Lepistön maalilla tilanteessa 1-0.

Kuva: Jokerit

Kolmanteen erään yleisö toivoi heränneitä joukkueita. Molempien joukkueiden kahdessa ensimmäisessä erässä näkyi selkeästi voittoputkien menettämisen pelko.

Kolmanteen erään tultiin edelleen todella varovasti ja halli syttyi vasta ajassa 44:54, kun Jokereiden numero 20 Eeli Tolvanen upotti tuttuun tyyliinsä B-pisteeltä Jokerit 2-0 johtoon Antti Pihlströmin syötöstä. Severstal kuitenkin kavensi ajassa 51:39 Vovchenkon maalilla juuri kun mies oli jäähynsä kärsinyt. Ottelu sai uuden ilmeen ja halli alkoi pikkuhiljaa herätä.

Lopussa nähtiin vielä John Normanin maali tyhjiin ja Jokerit jatkoi voittoputkeaan yhdeksän ottelun mittaiseksi. Lopputulos 3-1.

Jälleen kerran erityismaininta pitää antaa Amanda Harkimollekin, joka soitti jälleen kerran pääasiassa ylä-asteen discomusaa ja JVG, Ana Tuisku ja Robin tulivat tutuksi.

 

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.