Jokerit on tehnyt puolustaja Niks Fenenkon kanssa ensi kauden kattavan sopimuksen, joka sisältää lisäksi kahden vuoden option kausille 2025-27. Latvialaispelaaja siirtyy Helsinkiin Kanadan junioriliiga QMJHL:stä.
Fenenko, 19, edusti kolmella viime kaudella QMJHL:ssä pelaavaa Baie-Comeau Drakkar -joukkuetta, jossa teki 173 runkosarjapelissä 21+100=121 tehopistettä. Lisäksi puolustaja on kuulunut kolmen viime vuoden aikana Latvian alle 20-vuotiaiden maajoukkueen vahvuuteen.
Päättynyt kausi oli Fenenkolta vahva niin joukkueena kuin henkilökohtaisella tasolla. Drakkar voitti QMJHL:n runkosarjan ja eteni pudotuspeleissä finaaleihin asti. Latvialainen oli koko playoffsien tehokkain puolustaja, kun 17 ottelussa syntyi 5+13=18 pistettä.
-Fenenko pelasi hyvän kolmen vuoden jakson Kanadassa ja osoitti kykenevänsä tuottamaan laadukasta kiekollista peliä pienen kaukalon kovassa tempossa. Jotta Kanadan junioriliigoissa pärjää, pitää luonnollisesti pystyä myös kamppailemaan ja puolustamaan, kertoo Jokereiden urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki.
-Uskomme, että Fenenko on joukkueellemme erinomainen puolustaja, joka pystyy pelaamaan juuri sellaista peliä, jota Jokereissa haluamme. Hän on monipuolinen, vaistoillaan hyvin pelaava puolustaja, jota pystytään käyttämään myös ylivoimassa. Fenenkolla on potentiaalia pelata tulevaisuudessa korkeammillakin sarjatasoilla, Yrjänheikki jatkaa.
-Olen todella innoissani, että pääsen pelaamaan Helsinkiin isoon kaupunkiin isojen yleisömäärien eteen. Jokerit oli todella kiinnostunut kehittämään minua pelaajana, mikä oli itselleni tärkeintä, koska olen vielä nuori. Joukkueena meillä on ensi kaudella iso tavoite nousta Liigaan, Fenenko sanoo.
Puolustaja pelaa Jokereissa numerolla 12.