Classic korjasi triplapanoksen, kun se löi tänään kotonaan TPS:n maalein 2-0. Kolmen Salibandyliigan pisteen lisäksi voitto tiesi Classicin selviytymistä TEHO Sport Suomen Cupin loppuotteluun Happeeta vastaan ja lisäksi sitä, että 16. helmikuuta pelattava cuphuipennus pelataan Tampereella.
Naisten TEHO Sport Suomen Cupin loppuottelu pelataan samassa tapahtumassa miesten finaalin kanssa, ja siinä kohtaavat Porvoon Salibandyseura ja EräViikingit Helsingistä.
Classicin ja TPS:n illan mittelöä leimasi tarkka puolustaminen, ja ensimmäiset maalit nähtiin vasta toisessa erässä. Konsta Tykkyläinen laukoi isännät johtoon, ja erän lopulla Sami Johansson sivalsi ylivoimalla lukemiksi 2-0. Välissä oli Krister Savonen harvinaista kyllä ehtinyt epäonnistua rangaistuslaukauksessa, kun TPS-vahti Pyry Luukkonen ryösti pallon lavasta jalkakurotuksellaan.
Lisämaaleja ei nähty edes ottelun lopussa TPS:n yrittäessä isolla riskillä. Vielä viimeisellä minuutilla Pyry Luukkonen syöksyi vaihtopenkiltä illan näyttävimpään tuplatorjuntaan peittäen ensin Nico Salon yrityksen ja vielä Oskari Heikkilän kakkospallonkin. Classicin maalin piti tänään puhtaana Lassi Toriseva, joka näin kirjautti nimiinsä Salibandyliigan tämän kauden ensimmäisen nollapelin.
Salibandyliigassa pelattiin sunnuntaina myös kaksi muuta ottelua, joissa Westend Indians löi vieraissa Welhot 5-2 ja OLS kotonaan LASB:n 6-5 Antti Niemisen ohjattua voittomaalin vain viisi sekuntia ennen loppusummeria.
Salibandyliiga jatkuu ensi perjantaina Espoossa ottelulla Oilers–Westend Indians. Paikallispeli kuuluu Espoo Areenan Suureen Derbyviikonloppuun, johon kuuluvat myös Suomen ja Ruotsin miesten yksi ja U19-poikien kaksi maaottelua.