II puolivälieräottelut 20.2.2015 perjantaina.
Lohko A
Narukerä on tiukan paikan edessä ja tarvitsee täydellisen 90 minuutin pelin, jotta se pystyisi siirtämään ottelusarjan kolmanteen peliin. Joukkue jaksoi Lappeenrannassa ensimmäisen puoliajan mutta jäi toisella jaksolla jyrän alle. Veiterä johti ensimmäisen jakson jälkeen 2-0 ja ratkaisi ottelun heti toisen jakson ensimmäisellä minuutilla kun Juha Mustalahti vei isännät 3-0 johtoon. Veiterä pisterohmut olivat Eetu Peuhkuri 4 (0+4) Miikka Tujula 3 (3+0) ja Tero Määttälä 3 (2+1). Narukerän joukkueesta ensimmäisellä jaksolla uurastivat mv. Joni Rintala, Niko-Valtteri Koivula ja Tomi Mustonen.
HIFK:n Jyväskylän vierailu meni täysin penkin alle JPS:n tylyttäessä taululle numerot 9-1. JPS onnistui maalipaikoissaan hyvin ja sen liike oli merkittävästi parempi. HIFK tarvitsee perjantaina jalkoja liikkeelle ja ehdottomasti Timo Arjangon ja Tuomas Jalkasen pelaavaan kokoonpanoon. JPS onnistui laajalla rintamalla kun peräti kahdeksan pelaajaa pääsi maalinteon makuun. Mikko Rytkösellä oli tehokas iltapuhde 4 (1+3) ja illan näyttävimmästä maalista vastasi nuori Riku Hämäläinen. HIFK:n kuparisen rikkoi Jussi Hyry.
Lohko B
Avausottelun ensimmäinen jakso oli tasaista pelaamista ja fyysisempi OLS pysyi hyvin mukana. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän korostui Botnian pelaajien parempi liike ja aivan jakson lopun kahdella maalilla Botnia johti puoliajalla 3-1. Toisen jakson 62-64 minuuteilla Botnia viimeisteli kolme täysosumaa ja voitti lopulta 7-2. OLS:n pitää pystyä pelaamaan koko 90 minuuttia tiiviisti mikäli meinaavat siirtää ratkaisun kolmanteen otteluun. Kotikenttä tuo lisäpuhtia oululaisten peliin joten odotettavissa on tasainen ottelu. Ottelun tehopelaajat olivat: Botnia Jimi Heinonen 3 (1+2) ja kahden maalin Niklas Johansson ja Mika Liikanen. OLS:n Atte Lämsä viimeisteli kaksi täysosumaa.
Porvoon avausottelussa Kamppareiden hyvät jaksojen alut eivät riittäneet vaan Akilles rynnisti selvään 8-4 kotivoittoon. Kamppareiden kausi on katkolla joten perjantaina on kaikki pelissä. Voittoon tarvitaan kuitenkin 90 minuutin täysipainoinen esitys ja avainpelaajien isoa roolia. Akilles on nyt hyvässä vireessä ja laajalla pelaajamateriaalin on vaikeasti voitettavissa. Kotiyleisölle on tarjolla hyvää jääpalloviihdettä. Avaustottelun tehopelaajat olivat: Akilles Sami Ville-Veikko Angeria 4 (0+4) ja kahden maalin Sami Laakkonen ja Joakim Nordström. Kamppareiden tehokkain oli Juho Liukkonen 2 (1+1).