Edellisillä kierroksilla EräViikingit ja SB-Pron kaataneen ÅIF:n huima vire jatkui tänään, kun sarjakakkonen Classic nöyrtyi Sipoossa viime hetkien maaleilla 4-2. Lauantain muut voittajat olivat EräViikingit, TPS ja PSS.
ÅIF karkasi johtoon avauserässä Iida Sinkon ja kolmannessa Sandra Ojasen maaleilla, mutta ensimmäisen eron kuittasi Classicille Veera Vilenius ja toisen Elli Kylmäluoma. Vielä kolme minuuttia ennen loppusummeria tuntui jatkoaika häämöttävän, mutta sitten Aada Heikkinen taisteli maalin edestä kotijoukkueen johtopallon Classicin verkkoon. Classicin yrittäessä ilman maalivahtia Heikkinen laukoi vielä omalta alueelta lopullisen niitin tyhjiin.
EräViikingit löi kotonaan O2-Jyväskylän 5-3 ottelussa, joka vielä avauserän jälkeen oli tasalukemissa 2-2. Toisessa kotijoukkue karkasi, kun Tiia Kosonen sijoitti vastaiskun kruunuksi 3-2, Nea Nupponen 4-2 ja vielä kuusi sekuntia ennen erätaukoa maalilta Eveliina Hana 5-2 Taru Nordmanin päädystä taituroimasta syötöstä. Päätösjaksolla nähtiin enää Noora Lapinkosken vastahyökkäyksestä sijoittama kavennus. Eveliina Hana oli saldolla 2+1 ottelun tehotar.
Syksyn piristys SaiPa piti vieraissa TPS:aa tiukoilla, vaikka mestarit lopulta 6–4-voiton kairasivatkin. Toisen erän alussa Saana Luostarinen komealla kiepsahduksella ja Veera Lokka veivät haastajan jo 3–1-johtoon, mutta vauhtiin päästyään TPS iski minuutissa kolmesti. Eerika Koski kavensi maalivahdin alta, Iina Leminen pommitti kauden avausmaalillaan tasoituksen yläkulmaan ja Jenna Saario laukoi kotijoukkueen edelle. Kolmannessa erässä TPS varmisti voittonsa puolustajien Anu Raatevaaran ja Ina Lemisen kaukolaukauksilla riman alle ennen SaiPan Elsa Holopaisen ylivoimakavennusta.
Edelliset kaksi otteluaan hävinnyt PSS kaatoi kotonaan Kooveen 6-1 joukkueiden oltua vielä avauserän jälkeen tasalukemissa 1-1. Toisen avauspuolikkaalla Venla Nousiainen, Daniela Westerlund ja Emma Parta pommittivat taululle 4–1-kotijohdon, ja erän viimeisellä minuutilla osui PSS:lle vielä Riina Latvakoski. Päätösjaksolla kotijoukkueen jalka nousi jo kaasulta, ja pöytäkirjaan vietiin enää läpiajoon vapautetun Sinja Kahilammen ensimmäinen liigaosuma.
TPS jatkaa sarjakärjessä, ja EräViikingit nousi nyt Classicin ohi kakkospaikalle.
Sunnuntaina pelataan täysi sarjakierros, jonka ottelut ovat Classic–PSS, FBC Loisto–SaiPa, Koovee–ÅIF, SB-Pro–O2-Jyväskylä, SSRA–TPS ja Welhot–EräViikingit.