Scroll Top

Olympiaurheilijatkin reagoivat, Olympiakomitean johto pihalle samantien!

Jan Vapaavuori

Suomen olympiaurheilijat kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johdon toimintaa sekä huippu-urheilun tilaa Ilta-Sanomien keskiviikkona julkaisemassa avoimessa kirjeessä. Kirjeen on kirjoittanut neljä Suomen joukkueeseen kuulunutta urheilijaa kolmesta eri yksilölajista.

Kirjeen myös julkaisseen Helsingin Sanomien mukaan urheilijoiden henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.

Suomen olympiajoukkueen johtaja Leena Paavolaiselle kirje tuli yllätyksenä. Hän ei saanut Pariisin kisojen aikana mitään tällaista palautetta, eikä tiedä, ketkä ovat kirjeen takana.

– Meidän lähtökohtana on tietysti se, että pystytään tukemaan kaikkia joukkueen urheilijoita parhaalla mahdollisella tavalla. Tukena kisoissa oli moniammatillinen asiantuntijatiimi, muun muassa yli 20 terveydenhuollon asiantuntijaa. On hyvin valitettavaa, jos kaikki urheilijat eivät ole kokeneet saavansa kaipaamansa tukea, Paavolainen kertoi Ylelle.

Paavolainen sanoo, että olympiakomitealla on menossa parhaillaan kisojen jälkianalyysi ja korostaa, että jokainen palaute on tärkeä ja arvokas.–

– Olemme lähettäneet palautekyselyn, johon vastataan anonyymisti. Sen lisäksi lajiliitoilta on pyydetty erikseen lajikohtaiset analyysit. Tehdään huolellinen arviointi sekä kisoihin valmistautumisesta että kisojen aikaisesta toiminnasta myös palautekyselyjen tulosten perusteella, linjaa olympiajoukkueen johtaja.

Yksinäisyyttä, ahdistusta ja välinpitämättömyyttä

Kirjeen alussa todetaan suomalaisten menestymättömyyden olympialaisissa nousseen laajalti otsikoihin ilman huippu-urheilijoiden näkökulmaa.

– Välinpitämättömyys ja intohimottomuus on ollut läsnä suomalaisessa (yksilö)urheilussa jo vuosia, mutta nyt jalustalle nostetaan muutkin kuin urheilijat, kirjeessä todetaan.

Kirjeen mukaan urheilijat kärsivät ahdistuksesta ja yksinäisyydestä.

– Joukkueen johto ei tuntunut olevan kiinnostunut kannustamaan urheilijoita ennen tai jälkeen lajin. Monet urheilijat valittivat yhteishengen puutteesta ja kertoivat jääneensä yksin. Osa jopa niin yksin, että olivat itkeneet ahdistuksesta, kirjeessä kerrotaan.

Kirjeessä ongelmaksi nostettiin myös se, että Suomen joukkueen majoitustiloissa vieraili muita maita enemmän poliitikkoja ja virkamiesväkeä. Esimerkiksi tasavallan presidentti Alexander Stubb ja pääministeri Petteri Orpo vierailivat Pariisissa.

– Voittamisen kulttuuri ei näy Pariisissa olleen johdon toiminnassa. Tärkeämpää tuntui olevan valtionjohdon, muiden tärkeiden vieraiden tai jopa omien perheidensä viihdyttäminen, kirjeessä avataan.

Huippu-urheilun vaatimukset hukassa

Kirjoittajat ihmettelivät myös Paavolaisen puheita erinomaisista onnistumisista ja Olympiakomitean panoksesta Pariisissa.

– Se saakin meidät pohtimaan, miten huippu-urheilun parissa toimivat ihmiset ymmärtävät nykypäivän huippu-urheilun vaatimukset. Miten on mahdollista, että niin monelle vajavaisena näyttäytynyt toiminta on osalle erinomaista?

Suomi jäi ensimmäistä kertaa ilman mitalia kesäolympialaisissa.

– Valitettavasti todellinen herääminen tapahtuu Suomessa usein liian myöhään, jos milloinkaan, kirjeessä sanotaan.

Kirjeen mukaan asioita tehdään huippu-urheilun eteen vanhan toimimattoman kaavan mukaan. Kirjeessä toivotaan, että päätökset tehtäisiin asettamalla urheilijan kehitys ja menestys keskiöön.

– Ilman tätä periaatetta jatkamme virheiden toistamista ja putoamme yhä kauemmas kansainvälisestä huipusta.

Paavolaisen mainitsema olympialaisten jälkiraportti valmistuu syyskuun loppuun mennessä.

Vapaavuori LÄSSYTTÄÄ PUOLUSTUSPUHETTA X:SSÄ: Kritiikkiin suhtauduttava vakavasti

Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että ”urheilijoiden kritiikkiin on suhtauduttava vakavasti”.

Vaikea kuitenkin päätellä mihin osaan joukkueen johdosta mikäkin moite kohdistuu. Kannustan kyseisiä urheilijoita olemaan minuun yhteydessä, niin voimme luottamuksellisesti käydä kaikki kohdat läpi, Vapaavuori toteaa.

”Kannustan olemaan minuun yhteydessä”

No johan he olivat herranjumala kyseisellä kirjeellä! Geemedia suosittelee Vapaavuorelle vahvasti optikolla käyntiä.

Se on vielä pakko sanoa, että Matti Heikkisestä odotettiin entisenä huippu-urheilijana ja älykkäänä miehenä joukkueelle veturia, mutta hänestä tulikin hinuri.

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.