Scroll Top

Superpesis ennakko – Imatra isännöi Kiteetä äärettömän tärkeässä ottelussa

Superpesis Pesäpallo Pesis

Miesten Superpesiksessä pelataan tänään tiivis kuuden ottelun kierros. Geen ennakossa pureudutaan joukkueisiin, jotka ovat aivan pudotuspeliviivan tuntumassa, kun Imatra isännöi kotonaan Kiteetä. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kerran ja silloin Kitee oli kotonaan parempi murskalukemin, joten Imatralla on varmasti paljon hampaankolossa.

Imatra

Imatralla oli pitkä heikko jakso eikä voittoja tai pisteitä liiemmin tullut. Viime viikon tiistaina se vielä hävisi kärkipään Joensuulle, mutta torstaina se otti kotivoiton Raahesta tiukan taistelun jälkeen ja sunnuntaina se otti kauden ensimmäisen kolmen pisteen voiton, kun se kaatoi vieraissa Kankaanpään ja nousi voiton avulla sarjassa jo sijalla yhdeksän.

Tärkein asia voittojen lisäksi on Imatran selvästi parantunut ulkopeli. Raahea vastaan joukkue päästi viisi juoksua ja Kankaanpäätä vastaan vain kaksi  eli nyt joukkueen ei tarvitse alkukauden tapaan lyödä, joka pelissä toistakymmentä juoksua voiton eteen.

Sisäpelissä joukkue käyttää samaa asetta kuin aikaisemminkin eli kärki tekee tilannetta ja Lauri Rönkkö lyö miestä kotiin. Esimerkiksi sunnuntain Kankaanpää ottelussa Rönkkö löi miestä kotiin kovalla prosentilla ja oli joukkueen tärkein pelaaja. Etenijä puolella on tasaista ja sieltä löytyy leveyttä. Juuso Lattu, Miikka Matikka sekä Lauri Kaartokallio tuovat tasaisesti jokainen juoksuja.

Kitee

Kiteellä oli Imatran tapaan todella heikko jakso kesäkuussa ja joukkue hävisi seitsemän ottelua putkeen. Tappioputki päättyi hienolla tavalla, kun se otti paikallisottelussa voiton sarjakärki Joensuusta jaksoin 2-0.

Kokenut Sami Partanen on edelleen joukkueen tärkeinpiä pelaajia. Kärjen Topi Hurskaisen ja Simo Rahusen pitää mennä tänään kovalla prosentilla kentälle, mikäli joukkue haluaa ottaa voiton Imatralta. Lukkari Joni Tervo on tärkeä pelimies niin ulkona kuin sisällä. Ottelu on Imatralle sekä Kiteelle äärettömän tärkeä ajatellen pudotuspelejä sekä mahdollista sarjassa säilymistä.

Arvio

Joukkueet ovat tasapisteissä tähän iltaan lähdettäessä, joten ottelulla on iso panokset. Mahdollisella kolmen pisteen voitolla voisi toinen joukkueista nousta pudotuspeliviivan paremmalla puolella. Kotiedun takia Imatra on pieni suosikki voittamaan ottelun. Gee veikkaa tasaista ottelua, jossa voittajaa haetaan supervuoron kautta.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.