Scroll Top

SM-Liiga – Tappara ilmoitti jymyuutisen -Seura hankki maalille kokeneen Niklas Bäckströmin.

Tänään saatiin kuulla jääkiekon SM-liigassa yllätysuutinen, kun Tappara tiedotti hankkineensa kokeneen ja NHL:ssä meritoituneen maalivahti Niklas Bäckströmin.

Tapparan tiedotteen mukaan seuran ja Bäckströmin välinen sopimus on yksivuotinen.

Embed from Getty Images

Kaksi edellistä kautta kokenut maalivahti pelasi kasvattajaseurassa HIFK:ssa, mutta viime kaudella Bäckström ja HIFK ajautuivat erimielisyyksiin ja seura laittoi konkarivahdin jo hyvissä ajoin kauden loppua katsomoon eikä miehelle kertynyt viime kaudelta kuin seitsemän ottelua.

Ennen Suomeen tuloaan Bäckström pelasi NHL:ssä 10 kautta ja käytännössä kaiken tuosta ajasta Minnesota Wildin riveissä ja aivan lopussa muutaman pelin Calgaryssa. Suomessa mies on edustanut HIFK:n lisäksi SaiPaa 2000-luvun alussa, jossa mies nousi urallaan aivan uudelle tasolle. Lisäksi kokenut maalivahti voitti Kärppien riveissä mestaruudet kausina 2003-2004 sekä 2004-2005, jonka jälkeen Bäckström siirtyi rapakon taakse.

Niklas Bäckströmin hankkiminen oli Tapparalta hyvä veto, koska mies on hyvä kirittäjä ja tarvittaessa osaa hyvin myös auttaa Tapparan nuorta Christian Heljankoa, joka sai otteluita vyölleen jo päättyneellä kaudella ja pelasikin niissä todella kiitettävästi.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.