Scroll Top

SM-liiga – JYP saa vieraakseen kovavireisen Lukon

Jääkiekon SM-liigassa pelataan tänään tiivis kuuden ottelun kierros. Geen ennakossa suunnataan Jyväskylään, jossa pelataan kierroksen kärkikamppailu, kun pudotuspelien kotiedusta tiukasta taistelevat JYP ja Lukko kohtaavat toisensa. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja molemmat ottelun ovat päättyneet kotijoukkueen voittoon, joten ennen tätä iltaa voitot ovat tasan yksi-yksi.

 

Ennakkoasetelmat

JYP

JYP selvitti itsensä hienosti CHL:n finaaliin, mutta liigan puolella viime viikko hitusen vaikeampi vaikka joukkue onnistuikin yhden voiton nappaamaan. Perjantaina JYP menetti Lahdessa kolmen maalin johdon, mutta onnistui lopulta kairaamaan jatkoaika voiton itselleen. Lauantaina joukkue kuitenkin hävisi hieman yllättäen Jukureille maalein 3-2, joten Marko Virtasen suojateilla on tänään näytön paikka.

Vaikka JYP on tällä hetkellä sarjassa hienosti neljäntenä on joukkueen otteet ailahdelleet viime viikkoina. Esimerkiksi HPK:ta vastaan joukkue aloitti todella heikosti ja oli pahimmillaan neljän maalin tappiolla ennen kuin joukkue aloitti hurjan kirin, joka ei kuitenkaan enää voittoon saakka riittänyt. Joukkueen on ollut vaikea pelata ehjää 60 minuuttista ja tänään sitä nimenomaan tarvitaan, jotta voitosta voidaan taistella kovassa vireessä olevaa Lukkoa vastaan.

Embed from Getty Images

JYP:n vahvuus on viime vuosina ja tälläkin kaudella ollut vahva koko viisikon puolustuspelaaminen. JYP on päästänyt sarjassa viidenneksi vähiten maaleja, mutta viime otteluissa tuokin osa-alue on ollut heikommalla tasolla. JYP on päästänyt neljässä viime ottelussa yhteensä 13 maalia, joka on mestaruudesta taistelevalle joukkueella aivan liikaa. Toki joukkue on ollut viime aikoina kovassa otteluruuhkassa CHL:n takia, mutta ei se kokonaan tuota tilastoa selitä.

JYP voi lähteä tämän illan otteluun sikäli levollisin mielin, koska joukkue on ollut viime aikoina todella vahva kotonaan. Tämän illan otteluun JYP lähtee kuuden kotivoiton putkessa ja edellinen tappio Hippoksella on tullut joulukuun alussa KalPa vastaan.

Erikoistilannepelaaminen ja varsinkin ylivoima on ollut  JYP:llä hyvää koko kauden. Edellisen kymmenen pelin otannalla ylivoima on liigan viidenneksi parasta ja myös viime v-lopun otteluissa joukkue onnistui ylivoimalla, joten sen osa-alueen pitäisi olla kunnossa. Sitä vastoin alivoiman kanssa riittää haasteita. JYP:n alivoima on ollut käytännössä koko kauden liigan häntäpäätä. Onneksi joukkue on petrannut tuollakin saralla ja alivoimapelaaminen onkin kauden edetessä mennyt koko ajan pikkuisen eteenpäin.

Embed from Getty Images

 

Lukko

Lukko on tällä hetkellä yksi liigan kuumimpia joukkueita ja se on voittanut kuudesta viime ottelustaan neljä ja jäänyt vain kerran ilman pisteitä. Viime lauantaina joukkue voitti Tapparan kotonaan puhtaasti maalein 4-0.

Raumalaisten hyökkäyspelaaminen on viime otteluissa ollut todella laadukasta ja äärimmäisen tehokasta ja se onkin tehnyt neljässä viime ottelussa peräti 15 maalia. Erityisesti kaksikko Chris VandeVelde-Teemu Ramstedt on ollut pelipäällä. VandeVelde on tehnyt neljään viime peliin tehot 4+3  ja Ramstedt puolestaan tehot 3+4. Tuohon päälle, kun lisätään kovassa vireessä oleva Toni Koivisto ja juuri kentille palannut Ville Vahalahti on Lukolla laittaa kentälle todella monta kuumaa hyökkääjää, jotka pystyvät tekemään myös tulosta.

Embed from Getty Images

Lukon erikoistilannepelaaminen on tällä hetkellä todella laadukasta, joka lupaa hyvää kevättä ajatellen. Prosenttien valossa Lukon ylivoima on viimeisen kymmenen pelin otannalla kuudenneksi parasta ja alivoima puolestaan kolmanneksi parasta, joten noiden tilastojen valossa Pekka Virran joukkueella  ei suurta huolta ole.

Vaikka Lukko on pelannut hyvin viime otteluissa niin yksi asia joukkueen tekemisessä pistää silmään nimittäin vieraspelaaminen. Siinä missä raumalaiset ovat olleet äärettömän vahvoja kotonaan ja ottaneet voittoja illasta toiseen ei samaa voi sanoa vieraspelaamisesta.

Viimeisen kahden kuukauden aikana Lukko on voittanut vain kaksi vieraspeliä ja hävinnyt seitsemän. Kun katsotaan koko kauden tilastoja niin Lukko on ottanut kotona 26 pistettä enemmän kuin vieraissa. Tänään joukkueella olisi paikka näyttää, että se osaa pelata myös vieraissa turvallisen kotikaukalon sijaan.

Embed from Getty Images

Arvio

Ennakkoon todella jännittävä ja mielenkiintoinen ottelu luvassa. JYP lähtee ehkä kotietunsa turvin suosikkina, mutta Lukon viimeaikainen vire tasoittaa puntteja huomattavasti. Illan teemana on miten JYP saa pysäytettyjä Lukon todella tulikuumat hyökkääjät. Gee ennakoi ottelusta vähämaalista kamppailua, jossa pienet marginaalit tulevat ratkaisemaan ottelun. Ei olisi järin suuri ihme, jos voittajaa haettaisiin pitkän kaavan kautta, joten ristiä veikkauslapuille.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.