Scroll Top

Saliharreilla mahdollisuus jatkokarsintaan

Gamblers Futsal 2

Suomen futsalmaajoukkue eli Saliharrit pelaa tänään Vinnie Sihvosen sanoin ”isoista asioista”, kun EM-karsintalohkon lopulliset sijoitukset ratkotaan Puolan Krosnossa. Mikko Kytölän kipparoima Suomi teki Panu Aution poissaolosta huolimatta todellisen uroteon toissapäivänä, kun kotijoukkue Puola jäi omien futsal-lähteidensä mukaan ”FIASKOON” hävitessään piskuiselle Suomelle lukemin 2-3. Suomen maalit kajautti ensin 0-1 maalin etuyläseen kauhealla ”mintulla” sijoittanut kippari M. Kytölä, 1-2 maalin sisään suojannut ja murjonnut fratellin toinen osapuoli Jukka Kytölä sekä 2-3 voittomaalin iskenyt polvivaivastaan tärkeisiin main round- kierroksen otteluihin kuntoutunut Sievi Futsalin Joni Pakola. Pakolan onnekas sivurajapotkukuvion seurauksena lähtenyt laukaus muutti hieman suuntaa puolustajasta ja ottelu oli tarjolla voitettavaksi. Puola haki vimmatusti lopussa maalia myös niin lentävällä maalivahdilla kuin 1vs1 pelaajiensa näyttelytaitojen harjoittamisella(Suomen rikkeiden ollessa täynnä), mutta tuloksetta. Viimeisenä lukkona Harrien ovensuulla seisoi itse varmuus, Julli Ojanperä, liimaten useita polakkien laukauksia.

Tänään on iso päivä suomalaisessa futsal- ja palloiluhistoriassa, mikäli Suomi etenee jatkokarsintaan joko lohkonsa kakkosena tai seitsemän karsintalohkon parhaana lohkokolmosena. Suomelle riittää ottelusta tasapeli, sillä 1:ssä pisteessä(Valko-Venäjän ohella) oleva kotijoukkue Puola kohtaa tänään myöhäisottelussa lohkon suurella todennäköisyydellä puhtaalla pelillä voittavan Italian. Suomi saa kokoonpanoonsa Puola-pelin pelikiellon vuoksi missanneen Panu Aution. Jobinpostia Puola voiton kustannuksella tuli Miika Hosion saaman keltaisen kortin myötä, joten ykköskenttä ei tähänkään otteluun saa pisimpään yhdessä treenannutta muotoaan. Kaikki kunnia tosin myös Aution tilalla ykköskentässä tahkonneelle Arash Muridiyazdille, joka hoisi työmaansa enemmän kuin kunnialla.

Suomi pelaa tällä hetkellä kovassa hurmoksessa ja sillä on tällä hetkellä menossa kiimaisin draivi koskaan johon allekirjoittanut myös luottaa. Valko-Venäjä on fyysisyytensä sekä nopean vastahyökkäyspelinsä ansiosta todella vaarallinen vastustaja, mutta Harrien taktisesti ja kurinalaisesti uomiinsa hiottu puoluspeli aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia pakkovoiton edessä oleville valkovenakoille. Usko Saliharreihin, tiukkaan puolustuspelaamiseen sekä muutamaan onnistuneeseen erikoistilannemaaliin on sen verran vahva, että otamme pois tähän otteluun asetetun kertoimen 6,00 merkistä X pois kuljeksimasta. Ottelun jälkeen voidaan hyvillä mielin painua pankkiin ja jatkokarsintaan. FORZA SUOMI!!

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.