Scroll Top

Lentopallo – Suomi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin

Miesten lentopallomaajoukkueen MM-karsintaurakka jatkuu tänään Tshekin Karlovy Varyssa, kun vastaan asettuu Ruotsi. Suomi voitti kaksi ensimmäistä karsintaottelua Kyprosta ja Pohjois-Irlantia vastaan todella helposti, mutta tänään vastus kovenee. Ruotsi ei toki kuuluu Euroopan huippumaiden joukkoon, mutta on huomattavasti laadukkaampi joukkue, kuin esimerkiksi eilinen vastustaja Pohjois-Irlanti. Suomi ja Ruotsi kohtasivat myös lentopallon EM-karsinnoissa ja tuolloin Suomi voitti molemmat ottelut varsin selvästi vaikka Ruotsi avauskohtaamisessa yhden erän voittikin. Ruotsi on kuitenkin näyttänyt, että se pystyy parhaana päivänään kiusaamaan isompiaan ja tästä hyvänä esimerkkinä EM-karsinnoissa otettu 3-1 voitto Portugalista.

Embed from Getty Images

Ruotsin joukkueesta esiin pitää nostaa Suomessa tällä kaudella pelannut hakkuri Fredrik Gustavsson. Mies on joukkueensa avainpelaajia ja latoi esimerkiksi keskiviikon Espanja ottelussa hurjat 27 pistettä. Varsinkin, kun ammattilaiskentillä vuosia pelannut Marcus Nilsson ei ole mukana tämän viikon turnauksessa. Passarin vastuuta on tässä turnauksessa kantanut nuori 19 -vuotias Victor Nielsen. Vaikka Ruotsilla on muutamia hyviä yksilöitä on vaikea nähdä, että joukkue pystyisi haastamaan rutinoitunutta Suomea ottelun voitosta. Hyvällä pelillä Ruotsi voi ottaa erävoiton itselleen, mutta ei sen enempää. Geen veikkaus on, että Suomi ottaa tämän päivän ottelusta puhtaan 3-0 voiton ja sitä kautta tärkeät kolme sarjapistettä jatkaen turnauksessa näin ollen puhtaalla pelillä viikonlopun tärkeisiin Espanja ja Tshekki otteluihin, jossa MM-kisapaikka lopullisesti ratkaistaan

Suomi on harrastanut turnauksessa paljon pelaajien kierrättämistä, jossa päävalmentaja Tuomas Sammelvuo teki täysin oikean ratkaisun, koska otteluohjelma karsintaturnauksessa on todella tiukka. Tänään nähdään varmasti jo avainpelaajia isompi määrä kentällä, koska huomenna on tärkeä Espanja ottelu, joten olisi tärkeää, että joukkue sekä pelaajat saisivat hiottua peliään ennen huomista.

Embed from Getty Images

Suomi on karsintalohkon kärjessä yhdessä Tshekin kanssa ennen perjantain otteluita. Tämän päivän Ruotsi ottelusta joukkueen olisi hyvä ottaa 3-0 tai 3-1 voitto, jotta ei tulisi turhia pistemenetyksiä. Ruotsi muun muassa kiusasi keskiviikkona Espanjaa ja otti siitä ottelusta tärkeän pisteen 2-3  tappiosta huolimatta ja vaikeutti samalla Espanjan MM-kisa haaveita. Karsintalohkossa pelataan tänään MM-paikan kannalta tärkeä ottelu, kun kaksi suosikkia Espanja ja Tshekki kohtaavat toisensa. Suomen kannalta olisi hyvä jos ottelu venyisi viiteen erään ja näin ollen kumpikaan joukkue ei saisi täyttä kolmea sarjapistettä.

Related Posts

Leave a comment

You must be logged in to post a comment.